9. 3.2.2015 ja kaikki muuttuu

Elämän pysäyttävä röntgenkuva

Sovimme eläinlääkärin kanssa tiistai-iltana  - ainoa luotettava tulos polven kunnosta olisi röntgenkuva.
Bobsulle hiukan nukuttavaa ainetta ja me tytöt voisimme lähteä käymään pikaisesti kahvilla.
Emme olleet kovinkaan huolissamme, kuulemma mitteleillä nämä polviongelmat ovat tuttuja. Missä mittakaavassa, en osaa sanoa.

Röntgeniä odottamassa

Palasimme asemalle klo 20 ja valotaululla odotti järkyttävä kuva.
Kyyneleet nousivat silmiin ja tilannetta oli vaikea uskoa.
Tyhmäkin maallikko ymmärtää ja näkee kuvasta mikä on tilanne.
Bobon vasen lonkka ei ollut paikoillaan ja lonkkamaljaa ei oikeastaan ollut lainkaan. Näin lääkärikin kirjoitti epikriisiin. Käytännössä ei lainkaan vasenta lonkkamaljaa.

Bobon vasen takajalka seurasi mukana ainoastaan lihasten voimin, sillä se ei ollut missään kiinni.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Bobo tunnisti äänemme herätessään ja kömysi jo viltin alta meitä tapaamaan. Oli varmastikin yksi tunteellisista tapaamisista hänen kanssaan, samaan aikaan tunsimme suurta suunatonta surua.
Tähänkö tämä loppuisi?

Samaan aikaan jo kysyin lääkäriltä onko mitään tehtävissä. Hän kertoi koirille tehtävistä lonkkaleikkauksista, mutta se olisi eri asia olisiko Bobo sellaiseen sovelias tai onko tilanteeseen ylipäätään mitään ratkaisua muuten kuin jalattomana tai hengettömänä.

Lääkäri lupasi olla meihin yhteydessä seuraavana päivänä kun on konsultaatiokeskustelun käynyt lonkkaongelmiin perehtyneen lääkärin kanssa.

Lähdimme musertavien uutisten kera kotiin.
Loppuillan istuimme hiljaa mietteissämme. Sydäntä särki.