lauantai 28. helmikuuta 2015

16. Bobon uuden elämän ensimmäinen päivä

Torstai 26.2.

Bobo nukkui autuaallisesti edellisen yön, uni oli syvää ja rauhallista, luultavasti kipulaastarista jo jotain irtosi.
Aamulla tuli iloisesti herättämään klo 05.15 ja uloshan sitä piti päästä pikaisesti.
Kevyen aamupalan Bobo sai syödä ennen klo 6.30.

Klo 08.05 hyppäsimme autoon ja matka kohti Apexia alkoi. Olimme ajaneet jo 1/3 osan matkasta kun puhelinsoitto tuli kotoa - olette unohtaneet ottaa röntgenkuvat mukaan ja piti kääntyä takaisin.
Onneksi se ei haitannut emmekä myöhästyneet, vaan olimme tasan klo 8.30 Apexissa.
Bobon kanssa odotimme ulkona kunnes pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Esa Eskelinen tuli meidät noutamaan.
Huoneessa Bobo oli sitä mieltä, että pois pitää päästä ja tuijotti herkeämättä oven kahvaa, josko pakotie löytyisi. Esan rauhoittava ääni rauhoitti ilmiselvästi Boboa ja myös meitä.
Esa katsoi vielä röntgenkuvia ja totesi leikkauksesta tulevan haasteellisen.
Esa oli kuulluut meidän pitävän blogia ja kertoi myös itse pitävän sellaista. Mielestäni loistava juttu, blogista saa siis ammattilaisen jakamaa tietoa.
Esan blogi  Koiran ja kissan ortopediaa. Tietoa ja ohjeita. löytyy osoitteesta pienelainortopedia.blogspot.fi.
Totesimme Esalle että olemme tyytyväisiä kun parhaansa tekee ja se riittää meille. Koskaan kun ei voi kaikkea ennustaa mitä lääketieteessä tai kirurgiassa tapahtuu.
Esa kertoi leikkauksen alkavan tuossa klo 11 pintaan, jos ei mitään akuuttia tapausta tule aamupäivän aikana, jolloin Bobon leikkaus on tämän jälkeen.
Sovimme että jäämme odottamaan puhelinsoittoa kun leikkaus on ohi.
Niinpä veimme Bobon ystävällisille hoitajille leikkaussalin läheisyyteen ja pusuttelimme hei heit.
Kyllähän koiran ilme oli hivenen syyllistävä kun vieraan ihmisen syliin jäi ja me poistuimme.



Istuimme autossa Merinen kanssa tovin hiljaa ja sanoin "Ihmeellinen rauha, outo tunne". Hän oli samaa mieltä ja ihmetteli miksi emme ollet hermoraunioita. Meidät oli vallannut joku rauhallisuuden ja luottamuksen ilmapiiri, jota oli vaikea sanoin kuvata.

Lähdin töistä klo 14.30 koska en kyennyt enää odottamaan. Puhelua ei ollut vielä kuulunut.Klo 15 päätimme soittavamme Apexiin klo 16 jos sitä ennen ei mitään kuulu.

Klo 16 sitten soitimme, Esa tulikin itse puhelimeen ja kertoi tulleensa juuri leikkaussalista.
Sydän pamppailen kuuntelin kertomusta; Lonkkamaljan rakennus oli mennyt hyvin, paremmin kuin hän odotti. Proteesi/varsi olikin ollut sitten oma lukunsa ja paljon paljon haasteellisempi. Komplikaatioita oli valitettavasti tullut. Koska jalka oli 2 senttiä väärässä paikassa ja lihakset erittäin kireät (tämän vuoksi ei ongelmaa aikaisemmin huomattukaan) oli lihaksen venytys aiheuttanut sen, että lihas oli hiukan irronnut paikoiltaan ja se piti kiinnittää erikseen. Samalla iskiashermo on venynyt, joten on todennäköistä jalan olevan tunnoton pari viikkoa ennenkuin lihas ja hermo sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Kyyneleet valuivat poskillani ja yritin olla reipas. Kiitin Esaa tehdystä työstä, parhaansa on lääketiede tehnyt ja se todellakin riittää meille.
Koska muutama ongelma oli tullut, toipumisaikaa tulisi lisää 2-4 viikkoa, ja todellista koppihoitoa jämäkällä otteella.
Bobon voisi noutaa kotiin klo 19 jälkeen.

Koko päivän tai oikeastaan reilun 3 viikon jännitys sai olon tosi väsyneeksi. Nyt ei vaan saisi väsyttää sillä nyt olisi meidän vuoromme tehdä parhaamme, 24/7 seuraavat 3 kuukautta. Mutta eihän tähän operaatioon olisi edes lähdetty ellemme me kaikki oltaisi tähän sitouduttu. Tätä ei voi tehdä yksin, vaan tarvitaan koko perheen sitoutuminen. Ja koska Bobo on meidän täysvaltainen perheenjäsenemme, me teemme nyt parhaamme.
Mieheni totesi eräälle kysyjälle joka pohti leikkauksen kallista hintaa, "Bobo tuottaa meille niin paljon iloa ja mukavaa yhdessä oloa, että siitä kun laskee päivähinnan seuraaville vuosille, ei se nyt sijoitettu raha paljon päivän hinnaksi ole".
Niinpä.

Klo 19 olimme Apexissa. Meidät lähetettiin apteekkiin hakemaan Tramal-tippoja, joita annetaan muutaman päivän ajan. Saimme leikkauskertomuksen ja ohjeet kotiin. Kolmen sivun ohjeistus hyvinkin tarkaan selostettuna. Apexin henkilökunnalle tuhannet kiitokset, me saimme loistavaa palvelua, täytyy todeta.
Maksoin laskun ja sieltä se rohkea ja sitkeä Bobomme saapui.
Mieshoitaja kantoi Boboa, jolla oli se kauhea muovikuuppa päässä.Poloisella silmät seisoi päässä lääkityksestä johtuen.
Hoitaja kantoi Bobon takapenkille, jolle olimme laittaneet Merinen peiton ja auton lämmitys oli laitettu täysille jo Apexiin ajaessa.
Bobo nukahti heti takapenkille kun äänet ja tuoksut oli tuttuja, ja auto hurahti käyntiin.



Kotipihaan päästessämme, tulikin jo "tenkkapoo" miten koiran saa asianamukaisesti ulos autosta. Rohkeasti vaan takaosaa kannatellen.
Olimme hoitoleirin jo kehitelleet keskelle olohuoneen lattiaa. Bobon pesä keskellä ja meidän patjat lattialla molemmin puolin.


Ensimmäiseksi muovikuuppa pois päästä, koira oli niin väsynyt ettei se kuuppaa todellakaan tarvinnut, ei edes pehmosellaista.
Nux Vomica-homeopaattinen helmi huuleen ja lepäilyä. Tarjosimme vettä, mutta se ei maistunut, sitä vastoin nuoleskeli jääpalasesta muutaman lipaisun.


Myös Tramalia piti antaa ensimmäisen kerran, ja siitä tulikin haaste. Tippoja annetaan tämän kokoiselle koiralle 6. Pahinta tässä on että maistuvat jollekin anikselle/piparmintulle. Koiralle? Voi ei!! Laitoimme ne juustoviipaleen väliin, ja ei ei! Boboa ei höynäytetty edes tokkurassa. Sylki siivun ulos. Ruiskua ei voinut käyttää koska tipat olivat niin pieniä. Jollain ihme keinolla saimme tipat sisään, ja voi koira rukkaa... sen pää pyöri pelkästä inhosta.
Bobo nukahti pesäänsä välissämme.

Perjantai 27.2. (1. päivä)

Yöllä heräsimme 5-6 kertaa lohduttamaan piippaavaa kultamurua. Eri lääkkeiden miksaus, kuten myös epiduraalipuudutus alkoivat poistumaan.
Bobo köllötteli pesässään ja alkoi selvästi hiukan virkoamaan.
Klo oli 6.15 kun huomasimme pissan tulleen pesään. Aivan loistavaa että se tuli jo nyt, eikä tarvinnut lähteä Apexiin tyhjentämään rakkoa.

Aamun aikana otimme sitten ensiaskeleet kohti ulko-oven viereistä kukkaruukkua. Lakanalla tukien haistelemaan ulkoilmaa. Ja pissa tuli, JEE!! :)




Aamun Tramalin otto oli taas tuskaista, ja saimme vain puolet sisään.
Klo 12 aikaan oli tilanne jo sellainen että herraa ei voinut pitää enää pesässään vaan alkoi ryömimään etujalkojen voimin liikkeelle. Se piti lopettaa juuri alkuunsa, ja tie pehmohäkkiin oli pakollisesti edessä. Pehmokuuppa oli myös välillä käytössä koska haarovälin ajellut karvat ja pisut tietysti kutitti vaikka olimme lämpimään veteen kastetulla pyyhkeellä vessakeikat puhdistaneet.

Metacam-tulehduskipulääke aiheuttaa Bobossa energiapuuskan (oli jo ennen leikkausta myös), ja paikoillaan pysyminen häkissä oli tahtojen taistelua.
Soitimme Apexiin olisiko heillä jotain kikkakolmosta Tramalin antoon. Kyllä oli, ja lähdin gelatiinikapseleita hakemaan sekä leikkauksen jälkeen hyvää ja sopivaa ruokaa.
Gelatiinikapseliin laitetaan hiukan perunajauhoja, johon lääketipat imeytetään. Ja kapseli maksamakkaran tms. mukana alas. Joo, hyvä juttu vähän isommalla koiralla, mutta kapseli on sen verran iso ettei Bobon suu vedä ja kokeilumme meni plörinäksi. Ei mennyt kapseli alas, emme edes kokeilleet sitä voin tms. kanssa koska ei pureksi eikä niele noin isoa palaa muutakaan ruokaa.
Tramali meni sitten maksamakkaran ja -laatikon kanssa alas sotkuisesti, mutta meni kuitenkin.
Samassa "sotkussa" meni alas myös homeopaattiset Arnica-helmet.



Klo oli vasta 18 ja me oltiin ihan poikki. 89 päivää to go, huh huh ja puuh.
Olemme tosi iloisia että Bobo alkoi juomaan myös vettä itse, ettei tarvinnut sitä ruiskulla laittaa.
Apexista soitettiin (joku toinen kuin tiskillä tapaamani) ja kyseltiin Bobon vointia ja miten on mennyt. Aivan loistavaa palvelua täytyy todeta. Kiitos taasen kerran heille.
Varasin muuten samalla ensimmäisen käynnin fysioterapeutille, perjantaina 6.3. on siis käynti jolloin katsotaan miten on alkanut jalkaa käyttämään. Viidennen päivän kohdalla pitäisi kuulemma jo hiukan painoa varata ko. jalalle.


Ilta olikin sitten haasteellinen meille kaikille. Bobo pyöri väkkäränä häkissä, eikä millään halunnut uskoa ettei häkistä pääse pois, eikä siellä yltiöpäinen jaloittelu ole suvaittavaa.
Kolme kertaa käytiin päivän aikana pissalla, ja huomasi joka kerralla että tietoisus ympäristöstä kasvoi.

Vihdoinkin väsähti nukkumaan klo 23 ja nukkui klo 6.30 asti.

Lauantai 28.2. (2. päivä)

Häkistä heräsi uudestisyntynyt Bobo (myös me ;)), intoa oli liikaakin. Tramal ruiskulla sisään (vedellä jatkettu), aamupissalle etupihalle kantamalla ja pari minuuttia seisoskelua ja vähän jalottelua. Sitten takaisin sisälle ja pieni annos ruokaa. Ruoka maistui ihan eri tavalla ja jos jalkaa ei näkisi, ei koirasta juurikaan huomaisi että iso leikkaus on takana. Häkissäkin nyt on totuttu olemaan. Toki kipulaastari on vielä kiinni, joten se saa koirassa "omat mutkansa".

Puolen päivän aikaan menimme uudestaan ulos kantamalla, nyt tutulle paikalle pihaa, jossa yleensä käydään kakalla, josko tulisi. Ei tullut, mutta onneksi sillä ei nyt ole varsinaista kiirettä. Bobo käveli ohjatusti ehkä sellaisen 8-10 metriä ja haisteli onnellisena ulkoilmaa.




Sen jälkeen tulikin kova väsy ja nyt nukkuu onnellisena pesässään häkissä. Uni vanhin voitehistä, näinhän se on.


Kohta kun herää olisi tiedossa ruokaa, lääkkeitä ja jaloittelua. Ja sekä haavaa suojaavan siteen poisto. Näyttää olevan pirun tiukassa. Malttia siis peliin.
Oneksi hoitotyö helpottaa tunti tunnilta ja päivä päivältä, liikkumisen esto onkin sitten se haasteellisempi juttu...




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

15. 25.2.2015

Valmistautumista...

Kevät saapuu kohisten ja vihdoinkin oli lähitienoon kadut ja polut sellaisessa kunnossa, joille voimme lähteä pitkästä aikaa lenkille.
Jäinen tie ei ole ollut sellainen polku, jolla Bobo olisi voinut kävellä ja siksi viimeiset kolmisen viikkoa ulkoilu on rajoittunut ainoastaan pihalla juoksenteluun ja jossain määrin naapureiden häiriköintiin. Vahtia on pidetty kyllä ;)
Sydän on itkenyt verta, kun näkee miten Boboa on harmittanut, turhauttanut ja ottanut aivoon, kun ei ole pääsyt lenkille eikä koirakaverien kanssa temmeltämään.

Eilen sitten ei meinannut Bobo liiveissään pysyä, kun kysyimme "Lähdetäänkö lenkille?", vastausta ei tarvinne arvata. Meteli oli aikamoinen ja meidän kenkien jalkaanlaitto kesti herran mielestä liian kauan.

Intoa oli hirmuisesti ja vauhti oli kovaa. Lonkka ei hidastanut vauhtia yhtään.



Tämän jälkeen, pitkään aikaan emme pääsekään lenkille, eikä haistelemaan kulmakunnan hyviä tuoksuja ja siksi lenkistä piti herran ottaa kaikki irti.
Valitettavasti hiekoitushiekka sai aikaan nirhaman oikeaan takatassuun. Onneksi se oli jo tänä aamuna kunnossa. Tassu myös tarkastettiin Apexissa, joten ei tarvinnut huolta kantaa, eikä myöskään siitä josko tuo peruuttaisi huomisen leikkauksen.



Keli ulkona oli kostea ja vetinen, aika rapaisia olimme kaikki. Ulkoilun jälkeen oli tiedossa sitten suihkussa käynti ja siltä osin myös leikkaukseen valmistautuminen.
Koska suihku ei ole mieluinen iltaohjelmassa, pöydän alle piti rientää piiloon...

Ilmekin kertoo ettei tämä ohjelmanumero ole suosituimmasta päästä. Mieluimmin vesi Bobolle on vesikupissa sekä jäämurskana, jota on kiva narskutella. Bobo oppi nauttimaan viilentävästä jäämurskasta kesähelteellä ja sen jälkeen sitä on päivittäin tarjolla muutamaan kertaan vesikupin vieressä.

Se on aika hauska kun koirat tykkäävät suihkun jälkeen kuivata itseään mattoihin, niin teki aikoinaan Oskarikin. Ehkäpä se korvaan paremman puutteessa nurmikon tai mullan.


Tänään aamulla oli sitten laastarikeikka Apexiin.
Bobon mielestä suunta autotalliin oli aivan väärä, lenkille olisi pitänyt päästä. Vaikka kuinka yritimme luoda välitöntä ilmapiiriä autossa, Boboa stressasi ja saapuessamme Apexiin sylissä oli hurja kasa karvoja.

Bobo tuli sisälle lääkäriasemalle vasta kun meidän vuoromme tuli, emme halunneet hänelle piinaa aiheuttaa, sillä edellinen kerta on varmasti jäänyt koiran mieleen epämielyttävänä käyntinä.

Käynti oli onneksi lyhyt, ja pieneltä alueelta karvojen ajelun jälkeen laastari oli paikoillaan. Saimme "kuupan" mukaamme jos Bobon tekisi mieli laastaria repiä. Tuo muovikuuppa on niin kamala ja hankala häkkyrä ettei sellaista kukaan haluaisi käyttää. Onneksi ei tarvittu ja laastari ei ole kiinnostanut yhtään.


Laastarin teho alkaa liimauksesta n. 24 tunnin kuluttua, eli huomen aamulla/aamupäivällä kun leikkaus alkaa on vahva kipulääke jo tehoavana päällä. Laastarin teho riittää vielä 3-4 päiväksi.

Kävin iltapäivällä ostamassa leikkauksen jälkeistä heräämistä/tokkuraa ja parantumista edistäviä homeopaattisia rakeita. Sekä pehmeän "kuupan", jos ja kun sitä leikkauksen jälkeisinä päivinä tarvitaan.

Pehmo "kuuppa" ja homepaattiset rakeet

Tämä ilta on mennyt kivasti kaikkinensa, ja olemme yrittäneet olla miettimättä huomista päivää...
Bobo sai jo kokeilla toipilasajakseen saamaansa aktivointilelua, jossa tarvitaan ainoastaan "hoksottomia". Vielä lelu ei saanut täydellistä kiinnostumista, mutta varmasti kiinnosta sitten kun ei ole palloja, eikä muitakaan häiriötekijöitä ja liikkuminen on hankalaa.

Huominen leikkaus toki pohdituttaa ja huolestuttaa. Liiallinen stressaaminen kuitenkin sellaisesta asiasta mihin itse ei voi vaikuttaa, on turhaa.
Viemme Bobon Apexiin vasta klo 8.30, jotta odotusaika ennen operaatiota on mahdollisimman lyhyt.
Tänään Apexissa kertoivat lonkkaleikkauksien olevan aina päivän viimeinen leikkaus, koska joutuvat leikkaussalin siivoamaan kokonaan steriiliksi. Huomenna ainoa leikkaus on Bobolla, ellei jotain akuuttia potilasta tule edelle.
Arvioitu kotiin noutoaika on noin klo 16-17.

Huominen työpäivä on varmastikin vaikea ja odottavan aika on pitkä.

Haluamme kiittää niistä kymmenistä ja kymmenistä tsemppiviesteistä joita olemme saaneet, ihan kyynel tulee silmään kuinka kauniita sanoja ja ajatuksia on Bobo saanut Teiltä. Niillä kaikilla on suuri merkityksensä ja ne osaltaan auttavat Boboa selviämään rankasta leikkauksesta. (Ja meitä myös <3).

Positiivisena kuvana tähän loppuun, kuva Bobosta Ja Effystä "muutaman" kuukauden ikäisinä ja nyt hiljattain. Paljon ovat molemmat kasvaneet ja kuvakavalkadia jatketaan tervehtyneenä tulevana kesänä, Bobo onnellisena ja terveenä.


Sydän pamppaillen huomiseen!







keskiviikko 18. helmikuuta 2015

14. 18.2.2015 Majatalo

Majatalo

Lämmin Kiitos Camillalle <3 - saimme eilen lainaksi toipilasajaksi ihanan "majatalon" Bobolle.
Jo silloin kun aukaisin takapenkin oven ja vedin häkkyrän kuljetuskassissaan ulos, riemulla ei ollut rajoja. Toisen koiran tuoksu sai Bobon vallan villiintymään.






 
Ensihaistelut :)

Kuljetussuojan pois ottaminen oli melkoista vouhottamista kun Bobon mielestä sen päällä piti kävellä ja hyppiä. Minua hiukan jännitti mitenhän mahtaa mökistä tykätä.
Ei kyllä ollut haastetta lainkaan köpsötellä sisälle, sinne vain sisälle innokkaasti ja tuoksuja haistelemaan. Jäi jopa omia luitaan sinne pureksimaan ja sukkia viskomaan kun lähdin rakennusurakan jälkeen alakertaan.

Majatalosta tuli erittäin mieluinen.








Nyt on sitten jonkin sortin ensiaskel otettu ensi viikolla alkavaan koettelemukseen. Viikon päästä torstaina on operaatio ja edelisenä päivänä menemme aamulla laittamaan kipulaastarin Apexiin.
Olen saanut leikkauksen jälkeiseen hetkeen loistavan ja koiraa tukevan "hoitomuodon", lämmölllä kiitämme Pirjo P. tuesta. Kerron siitä myöhemmin.

Nestemäinen kipulääke on todella helppo antaa, ruiskulla vaan herkkupalan päälle, mutta nuo pillerit onkin sitten haasteellisempi pala purtavaksi. ½ isohko pilleri pitää pieneen suuhun laittaa kolmeen osaan ja kääräistä osanen esim. lauantaimakkara murusen sisään. Valitettavasti viisas koira on alkanut "spyttaamaan" murusen kaaressa ulos suustaan. Eli onko tarkoituksena saada useampikin makkaran pala minulta? heh...tiedä häntä.

Kiitos Annelle ja Pirjolle vinkistä murskata pilleri - ei nyt ollut lainkaan tullut tämä mieleen, joka on kohta iltapillerin kohdalla heti käytössä.

Viime viikolla äitini oli meillä kylässä useamman päivän ja yön. Hänen läsnäolonsa auttoi kyllä meitä kaikkia ajattelemaan positiivisemmin ja katkaisemaan vallinnut shokkitila. Eihän se kenellekään tee hyvää märehtiä tässä surkeudessa, olimme jämähtäneet johonkin tuskaiseen tilaan.
Positiivinen ajattelu auttaa meitä kaikkia selviytymään ja eritoten Boboa. Onneksi kevättalven aurinko on osaltaan mieltä ylentänyt sekä ne kymmenet ja kymmenet tsemppiviestit, joita olemme teiltä saaneet.
Kiitos niistä ja kiitos kun seuraatte Bobon taivalta <3.

p.s. Olin unohtanut kertoa Bobon syntymäajan - se on 13.4.2014


maanantai 16. helmikuuta 2015

13. 13.2.2015 yhteydenpitoa

Tyhjyys

Koko syksyn ajan on pidetty yhteyttä Dragonhillin mieheen. On soiteltu ja kysytty montako pentua oli Bobon pentueessa, keitä on vanhemmat jne. Hyvässä hengessä koska se olisi ainoa keino. Ainoa keino tehdä siirto.

Olemme informoinneet tulevasta Bobon leikkauksesta ja mikä on koiran kunto.
Minä soitin viikolla tälle miehelle ja pyysin kauppahintaa takaisin, sillä se nyt olisi vähintä mitä voisivat tehdä.
Sain puhelun loppuviikosta ja lupasi maksaa 400 euroa takaisin. Se milloin se ehkä tililläni on, voimme vain toivoa.
Kysyin myös Bobon vanhemmista, ja jo useasti syksyn aikana ovat kieltäytyneet kertomasta vanhempia koska ovat rekisteröityjä. Kuulemma tuttavan koira joka on myös rekattu on siis isä, ja näiden myyjien koira on emä, joka on myös rekattu.

Perjantain puhelussa tämä mies totesi ettei tule nimiä koskaan paljastamaan.
Mainitsi sata kertaa kuinka pahoillaan asiasta on ja jos olisivat tienneet eivät olisi koskaan tälläistä koiraa myyneet. Lopetettu olisi. Siis koira. Ei rekkaamattomien koirien myymistä.
Joskushan tämän toiminnan on kuitenkin loputtuva. Ja jos minä voin ja kykenen asiaan jotenkin vaikuttamaan, sen myös teen.
En siksi että Bobolla on vamma, en siksi että meitä on huijattu, en siksi että meitä harmittaisi yksi neljasatanen tai neljä tonninen, ei siksi ettei oltaisi sinisilmäisiä idiootteja.

Ainoastaan siksi että näiden koirien kärsimys on loputtava, siksi ettei tulisi enää yhtään kärsimystä, ettei mikään tai kukaan koira sairastuisi pentutehtailun vuoksi, ettei tulisi enää ketään sinisilmäistä koiran ostajaa, siksi ettei ostajien perheet joutuisi paskamaiseen tilanteeseen.

Puhelussa tämä mies myös lopuksi hermostui kun kysyimme montakos pentua niitä olikaan. Syksyllä oli kertonut 3, nyt kertoi niitä olleen 5.
Kun kysyimme onko hän ilmoittanut Bobon puuttuvasta lonkkamaljasta muiden pentueen pentujen ostajille, hän vastasi soittaneensa kaikille. Todellako?
Kun ilmoitimme tuntevamme yhden ostajan (löydetty netistä syyskuussa) ja heille myyjä ei ole ainakaan soittanut. Mies meni hiljaiseksi ja suolisi ihan höpö höpöä. Ähäkutti, jäi kiinni.

Ilmoitin lähettäväni röntgen-kuvasta ja lääkärinlausunnosta kopiot leikkauksen jälkeen - jos kiinnostaa - mutta en kuullut äänessä mitään kiinnostusta asiaan. Ja lähetän maksukuitinkin.

Tämän tekstin julkaisun jälkeen ei lienee keskusteluyhteyttä enää ole. Ehkä hyvä niin. Menee yhteydet sitten muuta kautta.

Tänään 15.2. on Bobolla ollut hyvä päivä. Aurinko on paistanut ja paljon riemua riittänyt. Palloa on maltillisesti heitelty ja yhdessä autoa siivottu.
Lääkkeet vievät hiukan nälkää ja syöminen on huonohkoa. Täytyy laittaa huomenna herkkuruokaa, joka tällä hetkellä on karjalanpaistilihoja keitettynä.

12. 9.2.2015

Odottavan aika on pitkä

Viikonloppu meni aika sumussa - olemme varmastikin olleet kaikki aivan shokissa raskaasta viikosta.

Mielestämme jalka äityi lääkärin tekemästä tutkinnasta ja olimme yhteydessä Apexiin.
Loistavaa palvelua saimme ja jo ensimmäisestä puhelusta tunnin kuluttua oli Bobolla apteekissa uusi lääkemääräys.

On tietysti totta -  eläin yrittää aina elää siten kuin ei näyttisi omaa kipuaan tai huonoa vointiaan.
On kuitenkin turhaa miettiä aikaa taakse päin ja pohtia onko maljaton jalka aiheuttanut sellaista kipua, jotta koira olisi kärsinyt.
Väittäisin kuitenkin meidän tuntevan Bobo niin hyvin, ettei tälläisestä suunnattomasta kivusta olisi ollut huolta.
Toisinaan olemme jopa nauraneet onkohan sukupuoli mennyt oikein, sellainen neiti meillä asuu. Pienestä  muksahduksesta tai muusta sellaisesta on Bobsu aina muistuttanut meitä pikku vinkahduksella tai loukkaantuneella ilmeellä. Eli vaikea on uskoa hänen kärsineen koko pienen koiran ikänsä. Niin iloinen, hurmaava, temppuileva, viisas, nopea oppimaan ja rakastettava koira hän on ollut ja tulee olemaan.

Sama Silja-hylje kuvassa, Bobo on kasvanut hurjasti.

Meillä on raskas kaksi viikkoinen edessä toimenpidettä odottaen. Seuraavat 2,5 kuukautta ovat vieläkin raskaammat.
Tämä operaatio vaatii onnen lisäksi koko perheen sitoutumista paranemiseen ja kuntoutumiseen. Pääroolissa Bobo.
Niin kauan kun tavoitteena on koiran hyvinvointi ja mielekäs elämä, olemme oikealla polulla.  



11. 5.2.2015 konsultaatio Apex Malmi

Raskas käynti Apexissa

Saimme ajan Apexiin lonkkaleikkauksen konsultaatioon.

Muutamaan yöhön ei ole juurikaan nukuttu. Kodissamme on tunnelma kuin hautajaisissa ja kaikilla on stressi. Paha olo vaan vyöryää päälle.
Saimme aamuksi ajan ja lähdimme ajamaan Malmille. Helmikuinen aamu oli rapaineen ja loskaineen yhtä harmaa ja pimeä kuin mielemme.

Olimme hyvinkin ajoissa paikalla ja teimme hyisessä ilmassa pienen kävelylenkin.
Sisälle mennessämme meidät otti vastaan oikein mukava vaaleahiuksinen rouva vastaanottotiskillä.
Paikalla oli myös toinen koira, jonka kanssa Bobo aloitti haukkumiskonsertin. Kun toisen sai lopettamaan, toinen aloitti jne. Loppujen lopuksi tummahiuksinen tiukan näköinen naishenkilö siirrätti meidät odottamaan pienen pieneen huoneeseen. Siellä kärvennyimme kuumuudessa talvitakkinemme puolisen tuntia odottamassa aikaamme - lääkäri oli myöhässä.
Me kaikki olimme todella levottomia.



Vihdoinkin lääkäri vapautui ja oli meidän vuoromme.
Animagista oli unohdettu toimittaa röntgenkuvat, mutta onneksi Merine oli ottanut valotaulusta kuvan ja lääkäri sai sen verran selvää puhelinkuvasta, jotta lonka tilanne tuli nähdyksi.

Lääkäri kertoi meille vaihtoehdot ja olisiko Bobolle mahdollista tehdä lonkkaproteesileikkaus.
Kyllä oli ja onnistumismahdollisuudet olisivat yli 90 %. Olimme miettineet asiaa jo monta päivää ja punninneet eri vaihtoehtoja. Koska vaihtoehtoja oli oikeastaan vain 2, eli lonkkaproteesileikkaus tai jalan poisto / ikuinen uni, päätöksen tekeminen oikeastaan ei ollut edes vaikeaa.
Me olimme jo päättäneet jos lääkäri leikkausta ehdottaa tai tarjoaa vaihtoehtona.
Toki meille kerrottiin leikkauksen kustantavan 3500 euroa, joten onko meillä taloudellisesti tähän mahdollisuus?
Ei kait kenelläkään raha kasva puussa, mutta on arvokysymys mihin pienen palkkansa haluaa sijoittaa.

Tarkemmin leikkausta pohtiessaan ja "olemattoman" lonkkamaljan uudisrakennusta harkiten, lääkäri kertoi lonkkamaljan taakse tehtävästä levystä. Levy antaa tukea maljan alle/taakse ja malja betonoidaan, johon sitten kiinnitetään itse jalka. Koska leikkaus tulee olemaan hiukan haasteellisempi, hintaa lisää 200 euroa. Tämä hiukan laskee leikkauksen onnistumisprosenttia, mutta ei siten etteikö leikkauksen onnistumista voisi olettaa.

Itse lääkärin tekemä fyysinen tutkimus Bobolle oli hirvittävä. Tottakai hänen piti tutkia, meitä oli kaksi pitämässä Bobo kultaa kiinni - en halua edes mainita kuinka paljon tutkiminen on varmasti tehnyt kipeää.
Merine lähti heti Bobsun kanssa ulos ja minä jäin kuuntelemaan loppupäätelmät.
Leikkausajaksi sovittiin torstai 26.2. Aikaisemmin ei aikoja ollut ja meillä alkoi tuskainen odotus.
Soittaa saisi lääkärille milloin vain jos haluaisimme jotain kysyä tai asia pohdituttamaan.

Kotimatkalla yritimme pitää positiivista fiilistä yllä - vaikeaahan se kyllä oli.

10. 3.2.2015 vaihtoehdot

Tunnekuohuja

Meistä ei kukaan nukkunut yötään hyvin, saati edes kohtuullisesti. Paitsi Bobo, joka oli onnellisesti saanut hyvät unet toimenpiteen jälkimaininkeina.
Herra tuli meitä taasen iloisena herättämään.

Odotimme eläinlääkärin puhelua malttamattomana. Hän oli luvannut soittaa klo 9-15 välillä.
Pirulainen - puhelimeni oli varattu klo 11 kun hän soitti ensimmäisen kerran. Tuntematon numero ja takaisin ei voinut soittaa.

Klo 13 puhelu tuli vihdoinkin.
Hän kertoi keskustelleensa kokeneen ja näitä tilanteita hoitaneen lääkärin kanssa ja vaihtoehtoja olisi 3.
1. Lonkkaproteesileikkaus, joka olisi erittäina arvokas. Sopii jos on taloudellinen mahdollisuus. Vaatii kuitenkin ortopedin konsultaation joka tekee asiasta lopullisen päätöksen.
2. Lonkan "pallon" leikkaus. Leikkaus ei oikeastaan ole edes mikään pitkäaikainen tai auttava ratkaisu meidän tapauksessamme, koska jalka olisi edelleenkin irti maljasta (jota ei oikeastaan ole edes).
Tällä kuitenkin voitaisiin välttää kivut, jotenkin.
3. Ei tehdä mitään.

Ei ole vaikea arvata minkä vaihtoehdon valitsimme.
Tietenkin numero 1. Vai onko oikeasti vaihtoehtoja?
Vakavasti harkittavana on Bobon hyvinvointi kaikkinensa. Vain se merkitsee koko asiassa.

Kolmas vaihtoehto eli ei tehdä mitään ei ole vaihtoehto, ei missään nimessä. Koira ei ole lelu. Myös meidän sydämemme särkyy jos koira kärsii tai se ei voi hyvin.

Soitin Merinelle ja kerroin puhelun sisällön.
Me lähtisimme kuuntelemaan lääkärin mielipiteen.
Merine soitti Malmin Apexiin ja saimme ajan jo kahden yön päähän.
Alkoi raastava odotus.

9. 3.2.2015 ja kaikki muuttuu

Elämän pysäyttävä röntgenkuva

Sovimme eläinlääkärin kanssa tiistai-iltana  - ainoa luotettava tulos polven kunnosta olisi röntgenkuva.
Bobsulle hiukan nukuttavaa ainetta ja me tytöt voisimme lähteä käymään pikaisesti kahvilla.
Emme olleet kovinkaan huolissamme, kuulemma mitteleillä nämä polviongelmat ovat tuttuja. Missä mittakaavassa, en osaa sanoa.

Röntgeniä odottamassa

Palasimme asemalle klo 20 ja valotaululla odotti järkyttävä kuva.
Kyyneleet nousivat silmiin ja tilannetta oli vaikea uskoa.
Tyhmäkin maallikko ymmärtää ja näkee kuvasta mikä on tilanne.
Bobon vasen lonkka ei ollut paikoillaan ja lonkkamaljaa ei oikeastaan ollut lainkaan. Näin lääkärikin kirjoitti epikriisiin. Käytännössä ei lainkaan vasenta lonkkamaljaa.


Bobon vasen takajalka seurasi mukana ainoastaan lihasten voimin, sillä se ei ollut missään kiinni.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Bobo tunnisti äänemme herätessään ja kömysi jo viltin alta meitä tapaamaan. Oli varmastikin yksi tunteellisista tapaamisista hänen kanssaan, samaan aikaan tunsimme suurta suunatonta surua.
Tähänkö tämä loppuisi?

Samaan aikaan jo kysyin lääkäriltä onko mitään tehtävissä. Hän kertoi koirille tehtävistä lonkkaleikkauksista, mutta se olisi eri asia olisiko Bobo sellaiseen sovelias tai onko tilanteeseen ylipäätään mitään ratkaisua muuten kuin jalattomana tai hengettömänä.

Lääkäri lupasi olla meihin yhteydessä seuraavana päivänä kun on konsultaatiokeskustelun käynyt lonkkaongelmiin perehtyneen lääkärin kanssa.

Lähdimme musertavien uutisten kera kotiin.
Loppuillan istuimme hiljaa mietteissämme. Sydäntä särki.

8. 30.1.2015

Pirun perjantai

Bobo ehti perjantai päivällä olemaan kotona yksin vajaa 2 tuntia.
Merine saapui kotiin ja kotona odotti jotain aivan kauheaa.

Bobo tuli kyllä ovelle vastaan mutta vaisusti, ei halunnut kävellä, vain ulisi ja itki.Käveli kolmella jalalla ilman vasenta takajalkaa. Käveli ovesta ulos, mutta ei enää takaisin sisälle koska kävelykyky oli nollissa.
Ei päässyt myöskään makuuasennosta ylös. Halusi vain maata :(

Paniikki, paniikki. Mitä tapahtunut, mihin ja miksi Boboa sattuu...

Lähin Animagi ei suostunut ottamaan vastaan, heillä ei ollut aikoja, ei edes akuuttitilanteeseen(minusta edesvastuutonta jättää itkevä koira akuutisti hoitamatta, paikka jonne olisi olut 5 minuutin matka).
Seuraavaksi lähin Animagi tai ylipäätänsä eläinlääkäriasema otti vastaan 40 minuutin kuluttua ja sinne lähdettiin kiireen vilkkaa taksilla.
Kun minä pääsin töistä paikalle, suoraan eläinlääkärin huoneeseen, oli Bobo jo paljon pirteämpi. Teki oikein riemukäännökset huoneessa ja tuolloin ei olisi uskonut että koira huusi kivusta tuntia aikaisemmin.
Lääkäri epäili ongelmaa vasemmassa polvessa, ehkä jonkin tason nyrjähdys, venähdys, joka toivottavasti menee ohi muutaman päivän tulehduskipulääkekuurilla.
Kaikki vaikuttivat tyyväisiltä. Sovimme lääkärin kanssa tulevamme takaisin jos ongelma jatkuu.
Vauhti ei laantunut muuten perjantain tai viikonlopun aikana, mutta Bobo alkoi kävelemään vasen takajalka ilmassa muutaman kerran päivässä. Koira oli normaali iloinen itsensä. Vai oliko?
Näin ei voisi jatkua. Soitimme tiistaiaamuna ajan Animagiin, siihen jossa meitä oli jo perjantaina hoidettu erinomaisesti. Animagi Puotilassa.

Tiistai-iltana kaikki muuttuisi.

7. Bobon syksy

Bobon syksy


Bobo kasvaa koko syksyn kovaa vauhtia. Nautimme palloleikeistä ulkona ja sisällä, lenkkeilyä ja autojen haukuntaa.
Bobon tavat tulee tutuiksi ja töistä tullessamme saamme käsittämättömän upean ja riemukkaan juoksuhepulivastaanoton.



Bobo on erittäin aktiivinen ja iloinen koira, joskin kovin epäluuloinen vieraita kohtaan.
Isännän kanssa hyviin väleihin pääseminen kestää useamman kuukauden.

Bobo Jackien kanssa

Bobo ja Honey 


Aika pian huomasimme, ettei kala maistu Bobolle, tai kai se maistuisi mutta sen jälkeen tulee aina oksennus. Näin teimme kotikutoisen päätelmän koiran olevan allerginen kalalle.

Meidän ahnepetteristä - joka tankkasi koko syksyn vajaata painoaa - tulikin ronkeli. Herra ymmärtää laadun päälle, eikä syö ihan mitä vaan. Se on tietysti hyvä ettei liikapainoa pääse kertymään.

Lokakuussa oli kuitenkin sellainen tilanne, etteivät kaikki maitohampaat olleet lähteneet kuten olisi pitänyt.
3 hammasta keikkui siellä tiellä eikä voitu enää odottaa. Hampaiden poisto leikkauksella oli siis edessä.
300 euroa maksoi ja iltasella pikku Bobo oli aikas surkea vaikka kipulääkkeet edelleen vaikuttivatkin. Piippasi muutaman tunnin.
Suu parantui nopeasti ja ainoastaan yhtenä iltana oli kotonamme rauhallista. Iltahipulit, menoa ja meininkiä - tyyli jatkui pian.



Pallo on lienee Bobon maailman paras asia. Bobon silmien pupilleista näkee hänen nauttivan pallopeleistä - suurta rakkautta.


Syksyn aikana tulee hetkiä jolloin voisi lenkillä hävetä silmät päästään. Jokainen auto ja polkupyörä ovat käsittämättömän kovan ja kimeän haukun väärtejä.


Kokeilemme kaikenlaisia haukun ja räksytyksen estokeinoja, mutta ne eivät mitkään tehoa.


Eräs vastaantuleva koirarouva meitä lohduttaa ja toteaa "Bobolla on paljon asiaa, joten annetaan hänen kertoa sanottavansa". Näin mekin jatkossa ajattelemme, ja jos ei räksytys vähene - asian kanssa on sitten vain elettävä. Minkäs teet.


Tosin koiran myynti-ilmoituksessa oli kirjoitettu koiran ei olevan haukkuherkkä. Tässä kohtaa myyjä kyllä kertoi omiaan. No, ilmeisestikin rodun ominaisuus on sitten vain kestettävä.
Onneksi asumme omakotitalossa, joten sisällä toisinaan haukkuminen ei ole ongelma.
Ja onhan positiivisena ominaisuutena vahtiminen, joten melle ei tulee kukaan talonväen tietämättä.


Syksyn aikana toisinaan kiinitimme huomiota siihen, että Bobon tassut liukuivat herkästi parketilla. Se oli outoa, sillä cockeri ja beagle eivät luistelleet aikaisempina vuosina lainkaan.
Jouduimme laittamaan muutaman extramaton, jotta Bobolla kävely olisi mukavampaa, eikä tarvitsisi jännittää liukastelua. Se auttoikin tilannetta mainiosti.

Koirapuistossa Effyn kanssa

Bobon kävely oli hurmaavaa, hieno turkki hulmusi ja häntä oli ihanalla kiemuralla. Peppu keikkui puolelta toiselle kun herra kipitti pitkin pihamaata.

Imuri on todettu Bobon maailman suurimmaksi viholliseksi.
Sen kohtaaminen vaatehuoneessa aiheutti pelkotiloja, saati silloin kun sen käynnisti. Silloin alkoi armoton kohtaus.
Pikkuhiljaa vihollisesta tuli siedettävä väline, nyt loppuvuodesta lumikola ajoi saman asian :) Jännä, miten cockerimmekin vihasi lumikolaa...


Bobo kylässä Domin luona. Maailman paras leikkikaveri <3

Jouluvalmistelut sujuivat mallikkaasti. Bobo otti osaa laatikoiden ja koristeiden purkuun ja kanniskeli innoissaan saalistaan. Ja mikä yllätys, iso joulukuusi sai olla rauhassa. Cockerimme oli varhaisvuosinaan muutaman puun kaatanut useampaan otteeseen.
Bobo sai tietenkin paljon lahjoja ja mikä ihaninta ei yhtään ärhennellyt lahjapaketeissaan olevista luistaan.
Toista maata kuin cockerimme jouluaattoina.

Lumi on Bobon mielestä loistava asia. Hän nauttii pyöriä lumikasoissa ja istuksia lumisateessa vahtimassa pihaansa.Eri tilane on vesikeleillä, hyvä jos ovesta ulos suostuu menemään ja sisäänkäynnin kukkaruukku on kaukaisin paikka mihin vesisateella voi pissalle mennä.

Täytyy näin jälkikäteen todeta että tarpeille ja pissalle Bobo oppi viikossa kahdessa, eikä mitään sisälle merkkaushaasteita ole ollut.
Myös yksin kotiin jääminen on sujunut mallikkaasti. Paljon tekemistä, etsimistä ja pari Kongoa täytettynä jyrsittäväksi.

6. Dragonhill

Dragonhill

Dragonhill-Kennel ei olekaan mikään puhtoinen paikka. Keskustelupalstoilta löytyy vaikka millä mitalla kaikkea epämiellyttävää ja surullista kerrottavaa. Ehkä joitain positiivisiakin kokemuksia.

Jokainen voi itse sen todeta käyttämällä googlea ja linkin takaa löytyy jotakin, jos linkki sattuu toimimaan
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10185551


Lisäksi Kennelliitto on antanut  rekisteröintikiellon määräajaksi ko. kennelille. Tiedon voi lukea toukokuun 2014 Koiramme-lehdestä sekä yllä mainitusta linkistä, josta tosin lähdettä ei voi tarkistaa.

Kiellosta huolimatta nämä vastuuttomat ihmiset suoltavat lisää pentuja ja kehittelevät mitä kieroimpia tarinoita uskottavien taustatietojen tukemiseksi.

Jos emme olisi auton rekisterinumeroa ylös saaneet, meillä ei olisi mitään tietoa tästä vastuuttomasta toiminnasta.

Vasta myöhemmin syksyllä meille selviää vielä enemmän tästä kennelistä.





5. Bobo

BOBO



Mittelspitzin ja kleinpitzin sekoitus, oma rakas koiramme Bobo on valloittanut meidät kaikki 24 tunnissa .
Ensimmäinen vuorokausi on mennyt ihan mukavasti.
Toisinaan ihmetyttää ja kummastuttaa, koska koira pelkää miehiä.
Meidän perheen ainoa mies on koiralle ainakin näin aluksi asia, joka pitää kiertää.
Samaan aikaan Bobo on erittäin kiinnostunut ympäristöstään ja uskaltautuu pihallekin reippaasti.
Ruokahalu on pohjaton. Nälkä on hirmuinen. Luomunappulat kelpaavat ja rouske käy kupilla (tottakai pikku miehelle ne  pehmennetään).


Saapumista seuraavana päivänä saamme ajan eläinlääkärin vastaanotolle. Jotenkin on puserossa huoli pikku koiramme terveydestä, joten ajattelemme ettei kauhean rakastunut saa olla ennenkuin lääkäri on todennut kaiken olevan kunnossa.

Animagissa Bobo tutkitaan, ja painoa on alle jauhopaketin verran eli 1,4 kiloa. Eläinlääkärikin on sitä mieltä -  painon olevan alarajoilla ja nyt pitäisi syödä ravitsevaa ruokaa urakalla.
Muuten kaikki on mainiosti ja reippaasti myös rokotukset tulevat  saaduksi.
Seuraavat 2 kuukautta käymme viikon-kahden välein vaa'alla tarkistamassa, jotta paino nousee kuten pitääkin.

Merinen ystävä Natalia tutustumassa Boboon


                                                              Merine ja Bobo nukkumassa 


Meillä on maailman valloittavin pieni koiranpentu, johon  me kaikki rakastumme päivä päivältä enemmän.


Muutaman päivän Bobon meillä oltuaan, ehdimme ajattelemaan myyjiä. Kaivamme käsinkirjoitetun kauppakirjan ja muistamme auton rekisterinumeron paperissa.
Rekisterinumero paljastaa auton omistajan olevan porvoolainen tilitoimisto. Tilitoimiston vastuuhenkilön nimen googletettuamme koko hirvitys alkaa meille paljastumaan.

Ilmeisestikin toisena osapuolena myyjistä on nainen, jonka nimen perusteella löytyy kennelnimi Dragonhill.

Bobo varjossa hellepäivänä

4. Tutustuminen

6.7.2014 Tutustuminen

Meillä oli uusi perheenjäsen ja aloimme tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Ja tietysti hän meihin.
Pentu oli aivan valloittava, hiukan arka mutta samaan aikaan rohkea, ainakin verrattuna Oskariin.
Koira oli niin kevyt kuin jauhopaketti, pienen pieni ja niin ihana.
Pentupaketilla ei pitkälle pötkittäisi, varsinkin kun tajusimme että säkissä ei ole pentunappuloita, vaan aivan tavallista Pedigreetä.
Koira ahmi ensimmäisen ateriansa, joka oli pentupuuroa (myyjältä saatua).
Lähdin samalta seisomalta eläinkauppaan.
Ostin hänelle sängyn, pannan, taluttimen, leluja, pallon ja laadukasta luomupentunappuloita.
Eiköhän me tällä paketilla päästäisiin alkuun jonka lisänä tuo vaaleanpunainen alusta koti-ikävää helpottamaan :).

Seurailtuamme koiran liikkeitä ja ihmettelyä, nimesimme valloittavan koiramme Boboksi.

3. 6.7.2014 Aurinkoinen sunnuntaipäivä

6.7.2014 aurinkoinen sunnuntaipäivä

Kääk - koko perhe on päätynyt samaa tulokseen ja koiran pentu on tervetullut perheeseemme.
Kasvattajan piti soittaa klo 10 - mutta ei soittoa kuulunut.
Merine sitten soitti klo 10.30 kysyäkseen oliko pentu jo mahdollisesti myyty koska hänestä ei mitään kuulunut.

Kasvattaja oli juuri hypännyt perheensä kanssa veneeseen ja olivat matkalla Kallioon syntymäpäiväjuhlille.
He palaisivat takaisin saareen hakemaan pentua ja toisivat sen näytille. Tai ostettavaksi - en tiedä. Tilanne oli jotenkin hullunkurinen ja tuntui että asiat lähtivät suoraan sanoen lapasesta.
Näinkö koiria nykyisin ostetaan? Miten tämä nyt näin meni? Eikö eikö...jotain muuta...häh...siis...kohta ne on täällä ja minulla on sellainen olo, että minut on ahdistettu nurkkaan.

Kun vuonna 2000 ostimme Oskarin, ei ollut internet mikään joka kodin arkivehje. Punaista cockerspanielia ja urosta oli ollut vaikea löytää - 3 viikon uurastuksen jälkeen kun "iskä" oli soitellut kymmeniä puheluita ja puhunut kasvattajan ympäri, joka oli ajatellut pitää koiran itse - tehtiin kaupat. Ikää oli tulloin Oskarilla jo 12 viikkoa, ajoimme jonnekin Forssan lähelle ja lopullinen päätös tehtiin siellä. Kotiin ajoimme pikku ihanuus kainalossamme.

Mutta nyt tilanne rakentui nopeasti. Liian nopeasti.
Teimme suunnitelman; jos yhtään alkaisi varoituskellot soimaan kasvattajan saapuessa, puhaltaisimme pelin poikki.
Eihän nyt Porvoon saaristossa lomailevat tai asuvat ihmiset mitään epärehellisiä rontteja ole jotka rahastavat sinisilmäisiä ja hyväuskoisia hölmöjä? Eihän?

Tein hätäpäissäni paperille kauppakirjan, jos myyjä ei olisi sitä kiireessä ehtinyt printata/tehdä - ja valmistuimme tapaamiseen.

Pihaan kaarsi maasturi, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Nainen oli varmastikin alle 5-6 kymppinen mutta näytti erittäin ko. ikäiseltä väsyneeltä vanhalta hipiltä. Vaatteet ja olemus oli aika hirvittävät. Mies eli myyjä oli hiukan siistimpi versio. Alle 10-vuotias perheen tyttö istui kuumassa autossa takapenkillä.
Minua väänsi mahasta.
Mietin paniikissa oliko tilanne nyt oikeasti oikeanlainen vai olenko vain hysteerinen...tunsin luissani että kaikki ei ole kohdallaan.
Koiran pentu otettiin ulos kuljetuslaatikosta.
Se oli aivan ihana, ihana, ihana ja kauhean pieni. Voiko näin pientä koiraa edes olla.
Mies kertoi meille kaikille että nyt oli heidän perheessään käynyt näin että pentuja tuli ja tämä olisi nyt viimeinen syntyneistä pennuista. Ja heidän tyttönsä oli niin surullinen kun he eivät nyt voi viimeistäkään pentua pitää.
Mietin "mikä oikeus minulla on tuomita ihmisiä, jotka eivät näytä ulospäin niin hyvin toimeentulevilta, tekeekö se heistä epäluotettavia pentukauppiaita."

Koiran pentu oli jo Merinen ja isännän sylissä - ei kait tästä voi enää perääntyä edes jääsydäminen hirviö.
Niinpä me kolme päätimme pelkkien katseiden perusteella, yhteisymmärryksessä koiran pennun jäävän meille ja siitä tulisi uusi perheenjäsenemme. Epäilykset ja kirkon kellot voivat soida jossain muualla tuomiopäivän soittojaan.

Nainen kaivoi autosta pentupaketin meille lahjaksi. Poikakoiralle vaaleanpunainen alusta, pari matonkuteesta tehtyä narunpätkää leluiksi, kissan hiiri ja nappulasäkin pohjalla jokunen nappula. Mietin mielessäni paketin surkeutta, mutta se oli linjassa myyjien olemukseen.

Ilmoitin hakevani sisältä kauppakirjan, jolloin mies jäätyi. Muu perhe huomasi miehen kauhistuneen ilmeen.
Olin kirjoittanut kauppakirjan Kennel-liiton ohjeiden mukaisesti.
Valitettavasti jokaiseen ruutuun piti laitaa raksi "EI", ei ollut rokotuksia, ei sirua, ei lääkärintodistusta - vaikka lääkäri oli kuulemma koiran tarkistanut. Tarvittavan määrän madotuksia oli kuitenkin onneksi saanut. Tai näin ainakin kertoivat.
Tarvittavat rokotukset olisi kuulemma pitänyt antaa viimeistään seuraavalla viikolla.
Nimi ja osoite olivat "jotenkin" vaikeahkoja, Kuninkaantien osoite Porvoossa oli liian vaikea myyjälle muistaa siihen kuuluva postinumero. No hitot siitä. Myyjän nimi tuli muotoon Thomas Bock.
Yht'äkkiä sain päähäni kirjoittaa auton rekisterinumeron  (RMZ-559) kauppakirjaan sen jälkeen kun se oli allekirjoitettu.
Nainen ilmoitti että laitetaan Thomas sinut myyjäksi.
En tiedä onko myyjän oikea nimi Tom, Thomas, Tomppa vai mikä, sama epäselvyys oli sukunimen kohdalla. Myyjä ei sitä itse kirjoittanut, vaan tavasi minulle epäselvästi.

Maksoimme koirasta 400 euroa käteisellä.
Nainen ilmoitti että jos tulee jotain ongelmia tms. voidaan sopia kaupan purku, se ei tietenkään aiheuta ongelmaa.

Näin jäimme aurinkoiseen pihaamme aurinkoisin mielin, myyjien vilkuttaessa ja auton kaartaessa pois pihasta.










2. 5.7.2014

5.7.2014


Kesäloma alkoi ja ihanaa nyt on melkein viikon jo saanut lepäillä.
Pienen tai oikeastaan isommankin pommin Merine iski äsken pöytään. Hän haluaa koiran!
Koiran! Ei ei ei!
On katsellut mittelspitz tai kleinpitz-rotuja. No rotu ei kertonut minulle mitään.
Käytiin muutaman tunnin keskustelu aiheesta.
Kertoi soittaneensa kasvattajalle ja yksi olisi vielä sisarusparvesta jäljellä.
Minua rupesi ahdistamaan - vastuu uudesta koirasta ei nyt tuntunut hyvälle ja muutenkin tilanne ahdisti. Taas koiran karvoja, tuleva olohuoneen remontti pitäisi miettiä siten että kalusteet yms. olisivat koiraa ajatellen sopivia. Kuka ja ketä sitä koiraa myy, mitä se maksaa, pissapapereita lattialla - jääkö koira oikeasti minun harteilleni, kuka sitä vie lääkäriin ja argh ja argh! Ei ei!
Oskarin menetys raskaine viimeisipinä kuukausina oli liian lähellä ja liian mielessä.

En tiedä...joku ihmeen kiltti hetki tuli ja minut puhuttiin ympäri. Vielä olisi suurin palikka edessä, eli perheen isän puhuminen ympäri ja luvan saanti. Meitähän asuu täällä kolme, eli koko perheen päätös vaikkakin Merine koiraa oli oikeasti hankkimassa ja kantamassa vastuun koiran seuraavasta 10-15 vuodesta.

Koiran pentu, mittelin ja kleinin sekoitus oli siis ehkä suunnitelmissa ja tulossa Porvoon saaristosta.
Pentua oli myymässä pariskunta joiden oma koira oli tullut vahingossa tiineeksi tuttavaperheen uroskoiran saattelemana. Näin ollen ei olisi koiralla myöskään papereita, eli ovat nyt myymässä tälläisen pienen vahingon saattelemana.

Edesmennyt Oskarimme oli rotukoira kera rekisteröintipapereiden ja vanhemmat kirjattuina, ja vähän kyllä pohdimme onkohan tämä nyt sittenkään järkevää.
Olimme jotain lukeneet pentutehtailusta jos siitä jotain oli Iltiksessä lukenut, mutta muuten aihe oli täysin tuntematon ja vieras.
Joku kello kalkatti takaraivossa varoituksen ääntä - ehkäpä se oli se oikea ahdistuksen aihe, eikä suinkaan koiran hankinta, asia jota en tajunnut silloin.
Myyjän tarina kuulosti uskottavalta, mutta niinhän ne maailman suurimmat huijauksetkin ovat menneet läpi.

Googletimme pentutehtailusta, ja ainoa asia mikä oikeastaan antoi varoitusmerkkejä oli hinta.
Koirasta pyydettiin 400 euroa, joka on rotukoirasta pieni summa nykyisin.
Mutta koska oli vahinko tapahtunut - niin ehkä oli sitten kiire ja hätä saada koiralle koti.

Myyjän kanssa sovittiin, että olisimme yhteydessä seuraavana päivänä eli sunnuntaina 6.7. Tai oikeastaan oli sovittu että hän soittaa tiedustellaakseen olemmeko oikeasti kiinnostuneita.

1. Kesäkuu 2014 ja täysin tietämätön suunnitelmista

Kesäkuu 2014


Palasimme loistavalta lomalta Kanadasta - Torontosta ja Calgarystä. Ensimmäinen perheen yhteinen matka jolta palasimme - kotona ei odottanutkaan Oskari.
Cockerspanielimme Oscar oli edellisenä keväänä 2013 päässyt sairastelujen jälkeen ikuiseen lepoon ja ei ollut enää meitä toivottamassa kotiin.
Tilanne oli oikeastaan outo ja monellakin tapaa sydäntä särkevä. Oscari oli niin rakas ja 13 vuotta oli herra ilostuttanut arkeamme.

Oskari saapui luoksemme vuonna 2000, jolloin Merine oli ainoastaan 4-vuotias. Näin ollen Oskari oli ollut hänelle kuin veli - hyvässä ja pahassa:).
Kun yhteinen matka päättyi Oskarin kanssa, päätimme että tämän perheen itkut ja jäähyväiset on jätetty lemmikin poismenon osalta ja uutta koiraa ei tule missään tilanteessa.

Koskaan ei sopisi vannoa Ei koskaan. Kuinka vähän tiesinkään suunnitelmista, jotka olivat alkaneet ilmeisesti viimeistään silloin kun Carlos-beagle oli meillä hoidossa touko-syyskuussa 2013.
Näin jälkikäteen ilmeisesti suunnitelmia siis oli ollut jo silloin kun vein Carlosta kotiinsa Torontoon.