16. Bobon uuden elämän ensimmäinen päivä

Torstai 26.2.

Bobo nukkui autuaallisesti edellisen yön, uni oli syvää ja rauhallista, luultavasti kipulaastarista jo jotain irtosi.
Aamulla tuli iloisesti herättämään klo 05.15 ja uloshan sitä piti päästä pikaisesti.
Kevyen aamupalan Bobo sai syödä ennen klo 6.30.

Klo 08.05 hyppäsimme autoon ja matka kohti Apexia alkoi. Olimme ajaneet jo 1/3 osan matkasta kun puhelinsoitto tuli kotoa - olette unohtaneet ottaa röntgenkuvat mukaan ja piti kääntyä takaisin.
Onneksi se ei haitannut emmekä myöhästyneet, vaan olimme tasan klo 8.30 Apexissa.
Bobon kanssa odotimme ulkona kunnes pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Esa Eskelinen tuli meidät noutamaan.
Huoneessa Bobo oli sitä mieltä, että pois pitää päästä ja tuijotti herkeämättä oven kahvaa, josko pakotie löytyisi. Esan rauhoittava ääni rauhoitti ilmiselvästi Boboa ja myös meitä.
Esa katsoi vielä röntgenkuvia ja totesi leikkauksesta tulevan haasteellisen.
Esa oli kuulluut meidän pitävän blogia ja kertoi myös itse pitävän sellaista. Mielestäni loistava juttu, blogista saa siis ammattilaisen jakamaa tietoa.
Esan blogi  Koiran ja kissan ortopediaa. Tietoa ja ohjeita. löytyy osoitteesta pienelainortopedia.blogspot.fi.
Totesimme Esalle että olemme tyytyväisiä kun parhaansa tekee ja se riittää meille. Koskaan kun ei voi kaikkea ennustaa mitä lääketieteessä tai kirurgiassa tapahtuu.
Esa kertoi leikkauksen alkavan tuossa klo 11 pintaan, jos ei mitään akuuttia tapausta tule aamupäivän aikana, jolloin Bobon leikkaus on tämän jälkeen.
Sovimme että jäämme odottamaan puhelinsoittoa kun leikkaus on ohi.
Niinpä veimme Bobon ystävällisille hoitajille leikkaussalin läheisyyteen ja pusuttelimme hei heit.
Kyllähän koiran ilme oli hivenen syyllistävä kun vieraan ihmisen syliin jäi ja me poistuimme.

Istuimme autossa Merinen kanssa tovin hiljaa ja sanoin "Ihmeellinen rauha, outo tunne". Hän oli samaa mieltä ja ihmetteli miksi emme ollet hermoraunioita. Meidät oli vallannut joku rauhallisuuden ja luottamuksen ilmapiiri, jota oli vaikea sanoin kuvata.

Lähdin töistä klo 14.30 koska en kyennyt enää odottamaan. Puhelua ei ollut vielä kuulunut.Klo 15 päätimme soittavamme Apexiin klo 16 jos sitä ennen ei mitään kuulu.

Klo 16 sitten soitimme, Esa tulikin itse puhelimeen ja kertoi tulleensa juuri leikkaussalista.
Sydän pamppailen kuuntelin kertomusta; Lonkkamaljan rakennus oli mennyt hyvin, paremmin kuin hän odotti. Proteesi/varsi olikin ollut sitten oma lukunsa ja paljon paljon haasteellisempi. Komplikaatioita oli valitettavasti tullut. Koska jalka oli 2 senttiä väärässä paikassa ja lihakset erittäin kireät (tämän vuoksi ei ongelmaa aikaisemmin huomattukaan) oli lihaksen venytys aiheuttanut sen, että lihas oli hiukan irronnut paikoiltaan ja se piti kiinnittää erikseen. Samalla iskiashermo on venynyt, joten on todennäköistä jalan olevan tunnoton pari viikkoa ennenkuin lihas ja hermo sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Kyyneleet valuivat poskillani ja yritin olla reipas. Kiitin Esaa tehdystä työstä, parhaansa on lääketiede tehnyt ja se todellakin riittää meille.
Koska muutama ongelma oli tullut, toipumisaikaa tulisi lisää 2-4 viikkoa, ja todellista koppihoitoa jämäkällä otteella.
Bobon voisi noutaa kotiin klo 19 jälkeen.

Koko päivän tai oikeastaan reilun 3 viikon jännitys sai olon tosi väsyneeksi. Nyt ei vaan saisi väsyttää sillä nyt olisi meidän vuoromme tehdä parhaamme, 24/7 seuraavat 3 kuukautta. Mutta eihän tähän operaatioon olisi edes lähdetty ellemme me kaikki oltaisi tähän sitouduttu. Tätä ei voi tehdä yksin, vaan tarvitaan koko perheen sitoutuminen. Ja koska Bobo on meidän täysvaltainen perheenjäsenemme, me teemme nyt parhaamme.
Mieheni totesi eräälle kysyjälle joka pohti leikkauksen kallista hintaa, "Bobo tuottaa meille niin paljon iloa ja mukavaa yhdessä oloa, että siitä kun laskee päivähinnan seuraaville vuosille, ei se nyt sijoitettu raha paljon päivän hinnaksi ole".
Niinpä.

Klo 19 olimme Apexissa. Meidät lähetettiin apteekkiin hakemaan Tramal-tippoja, joita annetaan muutaman päivän ajan. Saimme leikkauskertomuksen ja ohjeet kotiin. Kolmen sivun ohjeistus hyvinkin tarkaan selostettuna. Apexin henkilökunnalle tuhannet kiitokset, me saimme loistavaa palvelua, täytyy todeta.
Maksoin laskun ja sieltä se rohkea ja sitkeä Bobomme saapui.
Mieshoitaja kantoi Boboa, jolla oli se kauhea muovikuuppa päässä.Poloisella silmät seisoi päässä lääkityksestä johtuen.
Hoitaja kantoi Bobon takapenkille, jolle olimme laittaneet Merinen peiton ja auton lämmitys oli laitettu täysille jo Apexiin ajaessa.
Bobo nukahti heti takapenkille kun äänet ja tuoksut oli tuttuja, ja auto hurahti käyntiin.

Kotipihaan päästessämme, tulikin jo "tenkkapoo" miten koiran saa asianamukaisesti ulos autosta. Rohkeasti vaan takaosaa kannatellen.
Olimme hoitoleirin jo kehitelleet keskelle olohuoneen lattiaa. Bobon pesä keskellä ja meidän patjat lattialla molemmin puolin.

Ensimmäiseksi muovikuuppa pois päästä, koira oli niin väsynyt ettei se kuuppaa todellakaan tarvinnut, ei edes pehmosellaista.
Nux Vomica-homeopaattinen helmi huuleen ja lepäilyä. Tarjosimme vettä, mutta se ei maistunut, sitä vastoin nuoleskeli jääpalasesta muutaman lipaisun.

Myös Tramalia piti antaa ensimmäisen kerran, ja siitä tulikin haaste. Tippoja annetaan tämän kokoiselle koiralle 6. Pahinta tässä on että maistuvat jollekin anikselle/piparmintulle. Koiralle? Voi ei!! Laitoimme ne juustoviipaleen väliin, ja ei ei! Boboa ei höynäytetty edes tokkurassa. Sylki siivun ulos. Ruiskua ei voinut käyttää koska tipat olivat niin pieniä. Jollain ihme keinolla saimme tipat sisään, ja voi koira rukkaa... sen pää pyöri pelkästä inhosta.
Bobo nukahti pesäänsä välissämme.

Perjantai 27.2. (1. päivä)

Yöllä heräsimme 5-6 kertaa lohduttamaan piippaavaa kultamurua. Eri lääkkeiden miksaus, kuten myös epiduraalipuudutus alkoivat poistumaan.
Bobo köllötteli pesässään ja alkoi selvästi hiukan virkoamaan.
Klo oli 6.15 kun huomasimme pissan tulleen pesään. Aivan loistavaa että se tuli jo nyt, eikä tarvinnut lähteä Apexiin tyhjentämään rakkoa.

Aamun aikana otimme sitten ensiaskeleet kohti ulko-oven viereistä kukkaruukkua. Lakanalla tukien haistelemaan ulkoilmaa. Ja pissa tuli, JEE!! :)

Aamun Tramalin otto oli taas tuskaista, ja saimme vain puolet sisään.
Klo 12 aikaan oli tilanne jo sellainen että herraa ei voinut pitää enää pesässään vaan alkoi ryömimään etujalkojen voimin liikkeelle. Se piti lopettaa juuri alkuunsa, ja tie pehmohäkkiin oli pakollisesti edessä. Pehmokuuppa oli myös välillä käytössä koska haarovälin ajellut karvat ja pisut tietysti kutitti vaikka olimme lämpimään veteen kastetulla pyyhkeellä vessakeikat puhdistaneet.

Metacam-tulehduskipulääke aiheuttaa Bobossa energiapuuskan (oli jo ennen leikkausta myös), ja paikoillaan pysyminen häkissä oli tahtojen taistelua.
Soitimme Apexiin olisiko heillä jotain kikkakolmosta Tramalin antoon. Kyllä oli, ja lähdin gelatiinikapseleita hakemaan sekä leikkauksen jälkeen hyvää ja sopivaa ruokaa.
Gelatiinikapseliin laitetaan hiukan perunajauhoja, johon lääketipat imeytetään. Ja kapseli maksamakkaran tms. mukana alas. Joo, hyvä juttu vähän isommalla koiralla, mutta kapseli on sen verran iso ettei Bobon suu vedä ja kokeilumme meni plörinäksi. Ei mennyt kapseli alas, emme edes kokeilleet sitä voin tms. kanssa koska ei pureksi eikä niele noin isoa palaa muutakaan ruokaa.
Tramali meni sitten maksamakkaran ja -laatikon kanssa alas sotkuisesti, mutta meni kuitenkin.
Samassa "sotkussa" meni alas myös homeopaattiset Arnica-helmet.

Klo oli vasta 18 ja me oltiin ihan poikki. 89 päivää to go, huh huh ja puuh.
Olemme tosi iloisia että Bobo alkoi juomaan myös vettä itse, ettei tarvinnut sitä ruiskulla laittaa.
Apexista soitettiin (joku toinen kuin tiskillä tapaamani) ja kyseltiin Bobon vointia ja miten on mennyt. Aivan loistavaa palvelua täytyy todeta. Kiitos taasen kerran heille.
Varasin muuten samalla ensimmäisen käynnin fysioterapeutille, perjantaina 6.3. on siis käynti jolloin katsotaan miten on alkanut jalkaa käyttämään. Viidennen päivän kohdalla pitäisi kuulemma jo hiukan painoa varata ko. jalalle.

Ilta olikin sitten haasteellinen meille kaikille. Bobo pyöri väkkäränä häkissä, eikä millään halunnut uskoa ettei häkistä pääse pois, eikä siellä yltiöpäinen jaloittelu ole suvaittavaa.
Kolme kertaa käytiin päivän aikana pissalla, ja huomasi joka kerralla että tietoisus ympäristöstä kasvoi.

Vihdoinkin väsähti nukkumaan klo 23 ja nukkui klo 6.30 asti.

Lauantai 28.2. (2. päivä)

Häkistä heräsi uudestisyntynyt Bobo (myös me ;)), intoa oli liikaakin. Tramal ruiskulla sisään (vedellä jatkettu), aamupissalle etupihalle kantamalla ja pari minuuttia seisoskelua ja vähän jalottelua. Sitten takaisin sisälle ja pieni annos ruokaa. Ruoka maistui ihan eri tavalla ja jos jalkaa ei näkisi, ei koirasta juurikaan huomaisi että iso leikkaus on takana. Häkissäkin nyt on totuttu olemaan. Toki kipulaastari on vielä kiinni, joten se saa koirassa "omat mutkansa".

Puolen päivän aikaan menimme uudestaan ulos kantamalla, nyt tutulle paikalle pihaa, jossa yleensä käydään kakalla, josko tulisi. Ei tullut, mutta onneksi sillä ei nyt ole varsinaista kiirettä. Bobo käveli ohjatusti ehkä sellaisen 8-10 metriä ja haisteli onnellisena ulkoilmaa.

Sen jälkeen tulikin kova väsy ja nyt nukkuu onnellisena pesässään häkissä. Uni vanhin voitehistä, näinhän se on.

Kohta kun herää olisi tiedossa ruokaa, lääkkeitä ja jaloittelua. Ja sekä haavaa suojaavan siteen poisto. Näyttää olevan pirun tiukassa. Malttia siis peliin.
Oneksi hoitotyö helpottaa tunti tunnilta ja päivä päivältä, liikkumisen esto onkin sitten se haasteellisempi juttu...