27. Vapaus ja yllätyksiä

Riemukas Vapaus

Täällä on menty hurjia harppauksia eteenpäin. Jihuuu!!


Uusi vinkulelu (kiitos Anne) sai perjantaina työpäivän jälkeen Bobolta kyytiä. Sitä vingutettiin, heiteltiin, maisteltiin ja tuotiin meille heiteltäväksi ja hänelle noudettavaksi. Iltapäivän jälkeen ei uni maistunut kuin vasta illalla klo 21, niin riemukas oli Bobon fiilis.
Hiukan kinttua varmaankin kolotti käytön jälkeen, tai Bobsua väsytti riehaantuminen, koska huomasimme että jalka ei enää loppuvaiheessa aina pysynyt optimaalisessa asennossa. Siksi oli syytä lopettaa leikit kun oli kaikkein hauskinta. Ei ne pikkulapsetkaan aina tajua milloin on paras hetki lopettaa, ettei tule pipi.

Siirsimme muutamia mattoja parketilta laminaatin päälle, koska jälkimmäinen vaikuttaa olevan tassun alla liukkaampi kuin aito parketti.
Yläkerrassa lopullinen vapaus koitti vasta lauantaina. Lisäsimme näitä "vapausalueita" pikku hiljaa, jottei ihan tolkuttomaksi mene juoksentelu. Perässä tuleva talutin onneksi hieman jarruttaa vauhtia. Se on pakko pitää laahaamassa koska tiukan paikan tullen (hepulit) koiraa ei muuten saa millään kiinni.
Huomasin Boboa itseään jännittävän paljaalle lattialle astuminen. Muutamia varovaisia kokeiluastumisia ja takaisin matolle palaamisten jälkeen, avautui koko lattiapinta käyttöön. Bobo niin hienosti käveli rauhallisesti ja varmasti lattialla. Ei yhtään lipsumista tai epävarmuutta! Upeaa!
Samaan syssyyn ihmetteli missä on keittiössä aikaisemmin olleet vesi - ja ruokakipot - Oikein tuijotti minua ihmetellen.
Anteeksi, anteeksi, heti laitetaan kipot vanhalla paikalleen. Hahhaaa :)
Tämän jälkeen kierrettiin koko keittiö nuuskuttaen kaikki muruset noukkien. Ja keittiöstä käveltiin suoraan olohuoneeseen kiertämättä eteisen kautta. Joka oli ennen leikkausta ainoa reitti mitä Bobo käytti ,koska keittiön laminaatti oli niin liukas ja mattoa ei ollut koko reitille olkkarin puolelle. Huimaa edistystä, todella.
Olkkarista lattian nurkasta löytyi myös herkkupurkkilajitelma, josta Bobo kävi noukkimassa omatoimisesti (luvan saatuaan) ensin pienen mahalaukkupalasen ja sen jälkeen dentastickin, ja käveli ne syömään maton päälle.
Reviiri laajeni. Sitten nuuskuttaen suunnattiin telkkarihuoneeseen! Ja mikä onnen hetki! Sieltä löytyi Bobon oma lelukoppa. Ensin sieltä löytyi pehmopöllö riepoteltavaksi. Ja myöhemmin vielä maailman paras vinkuva lehmä. Se saikin kyytiä iltasella pitkän aikaa, jonka jälkeen tuli taasen väsy ja rauhoittumisen hetki.

Vaikea uskoa meidän maanneen vain 3 viikkoa sitten hoitoleirissä keskellä olohuoneen lattiaa. Uh, se on kuin paha painajainen.
Nyt ei ole kiellettyä aluetta enää kuin rappuset, ja nekin voidaan ottaa liikuntaohjelmaan huomisesta lähtien. Ulkona Bobo jo tempaisi tänä aamuna 8 rappusta kun takapihalta oli niin kiire sisälle eikä vesisateessa oleskelu ollut mukavaa. Hienosti sujui rappusten askellus.

Kuono.fi jutun myötä on tapahtunut aivan käsittämättömän hienoja asioita. Kiitos siis tuhannesti Suville ja Kuonolle - aivan upeaa että löysitte meidät.
Mekin teimme "löytöjä". Sain muutaman yhteydenoton ja Bobolle löytyi sisaruksia lisää. Lapista löytyi Veli ja Satakunnasta Sisko.
Vaikka Siskolla ja Veljellä ei vastaavanlaista isoja terveysongelmia olekaan, on molempien ensi kuukaudet olleet vaikeita. Valitettavan vaikeita.
Siskolla oli 3 kuukautta vaikea ripuli joka oli jo kotiin tultaessa. Lisäksi vaikea matotartunta.
Veljellä olikin sitten erittäin kauhea tilanne. Pentua oli purtu kuonoon, molemmilta puolilta löytyi hampaan jäljet. Kuono tulehtui ja karva irtosi. Onneksi sekin saatiin hoidettua kuntoon.
Aikaisemmin olemme löytäneet 13.4. syntyneestä pentueesta Hugo-veljen joka asuu Pohjois-Suomessa, sekä nykyisin Helsingissä asustavan Gini-veli. Hugolta löytyi myös matoja heti pennun kotiin saavuttua, joten ainoastaan Gini näyttää olleen terve, joskin lonkat ovat B/C.
Onko tämä vastuullista ja asianmukaista koirien kasvatusta?
Bobo, Hugo, Gini, Veli ja Sisko - siis viidestä koirasta yksi ainoa oli ilman terveysongelmia. Vähän helvetin huono suhde.
Epäilys on että pentueessa olisi vielä yksi musta tyttö, sitä emme ole löytäneet. Voihan se olla jäänyt synnytyskoneeksi. Mistäs sitä tietää...

Omistajien toiveesta johtuen en kerro kaikkien koirien oikeita nimiä julkisesti tässä blogissa.
Tarinat kuitenkin kaikkien kohdalla ovat samanlaisia. Jopa siten että kahta eri koiraa on kaupattu Sami-nimellä, joista toinen on Bobo. Myös yhdellä ja samalla kuvalla on kaupattu eri pentuja.
Luonteenpiirteistä löytyy mm. kova haukkumishalu, epäluuloisuus ja arkuus, suuri pelko lapsia kohtaan sekä erittäin kova omapäisyys.
Ymmärtäähän sen kun varhaisimmat elinolot ovat olleet kamppailua henkiinjäämisestä.
Jotenkin minua on niin ruvennut oksettamaan tämä vastuuton sikailu ja pentutehtailu. Jotta voisin vielä tuhlata pari satasta ja teettää muutaman geenitestin. Saataisiin varmuus...

Tietooni saatettiin eräs (oikeastaan 2) pentutehdas-casea viime viikolta. Ostaja oli ostanut pennun virolaisen "takakontista" toissa viikon keskiviikkona. Seuraavana päivänä koira oli alkanut voimaan pahoin ja koira kuoli viime viikon maanantaina. Koiralla oli parvo ja mitään ei ollut enää tehtävissä.
Muutamien yhteyksiemme voimin, saatettiin muutamat henkilöt yhteen ja viime viikon keskiviikkona virolaisen takakontista ei satamassa enää ostettu mitään, kun paikalle tulleille ostajille kerrottiin karu totuus. Ja koirat lähtivät takaisin mistä olivat tulleetkin. Tällä kertaa estettiin surulliset tarinat ja perheiden kyyneleet ja pettymykset. Myös eurot säästyivät, vaikka tuskin ne olisi ollut tärkein asia jonka perään itkeä.
Ennenkuin uusi laiva sataman laituriin tömähtää...
http://www.sey.fi/ajankohtaista/608-seyn-vapaaehtoiset-taas-onnistunut-pentutrokarin-kaannytys-helsingin-satamassa


Luettuani parvosta, en voi kuin kauhistella...parvo kuolee pinnoilta vasta 10 minuutin desifiointiaineen vaikutuksen jälkeen. Se kestää jäätyneellä pinnalla jopa 7 kuukautta. Jotta parvo-altistuneeseen kotiin voi viedä uutta koiran pentua, pitäisi "putsata" verhot, sohvat, matot...kaikki. Tai ostaa uudet huonekalut...Huh huh...

Kaikesta huolimatta, tärkeintä on nyt Bobon toipuminen ja elämän jatkuminen.
Pentutehtailu on kuitenkin saatava loppumaan.
Me selvisimme siitä kuten myös Bobon ihanat sisarukset, aina tarinoilla ei kuitenkaan ole ihania loppuja, kuten olemme kuulleet.
Valitettavaa on että toiminta jatkuu koko ajan eri kauppasivustoilla.

Paljon rapsutuksia ja haleja Bobon sisaruksille ympäri Suomen! Sekä sitkeille omistajille tuhannet kiitokset yhteydenotoista, yhdessä meillä on vertaistukea ja voimaa!

26. Happy, happy, happy

Onnesta sanaton

Mennään suoraan asiaan! Tilanne on niin yltiöpäisen hyvä, että veti ihan hiljaiseksi! Jopa niin hyvä että henkinen väsymys 8 viikon jälkeen otti eilen illalla yliotteen, enkä kyennyt kirjoittamaan vaikka näin uumoilin tekeväni.

Apexissa eilen aamulla, Esa teki ensin kopelointitutkimuksen ja sen jälkeen mentiin röntgeniin rauhoittumispiikin jälkeen. Bobo ei meinannut millään taipua, ja Esa kertoi että "normaali" koira taipuisi annetulla rauhoitusaineen määrällä, mutta kuten tiedämme Bobo on erityistapaus ja periksiantaminen kestää tovin pidempään. No, kyllä se Bobo odottelun jälkeen syliin nukahti, mutta kiinnostus ympäristöstä oli loppuun asti intensiivistä.

Sain taas kerran toimia lääkärin assistenttina ja puin päälleni röntgensuoja-asut. Bobo asetettiin pehmustettuun kouruun, pitelin etutassuja tiukasti ja kuva otettiin. Nostin käskystä pehmokourun pois, ja sitten kuvattiin sivuasennossa kovalla alustalla.
Jäin Boboa silittelemään röntgenhuoneeseen kun Merine seurasi Esaa viereiseen huoneeseen katselemaan kuvia.
Ei siinä ehtinyt edes jännittämään...kun Esa kertoi tilanteen. Jos nyt muistan mitään siitä puheesta ;) kääk.
"kankkulihaksen repeämä on parantunut hyvin, proteesi ja kuppi oikealla paikalla, hyvin lähtenyt luutuminen edistymään. Polvi myös erinomaisessa kunnossa. Ei tulehdusta luustossa".
Voitte uskoa että kyyneleet valuivat poskillani kun Esaa kuuntelin viereisessä huoneessa.
Kun pääsin katsomaan kuvaa, on kyllä Bobossa rautaa pienen rautasulattoman verran. Kun sitä päivittelin, Esa totesi tilanteen olleen kyllä haasteellinen joten toipuminen näin hyvin on upeaa!
Kun kerroin jalan olevan joskus omituisessa asennossa ja meidän pitää aina toisinaan itseämme muistuttaa että proteesi on tekonivel, Esa vastasi "juurikin näin ja loppuelämän jalka voi hetkellisesti olla omalaatuisissa asennoissa meidän silmiin, koska tilanne ennen leikkausta oli tosiaan vaikea matalasta kupista johtuen".
Suurin yllätys oli että Bobon voisi päästää vapaaksi heti. Olimme onnesta sekaisin! Päätimme kuitenkin Esan kanssa keskusteltuamme että vapaaksi pääsy sisällä olisi asteittainen 1-2 viikon sisällä. Ja jessus sentään...portaissa kävely olisi myös sallittu. Ulkona vapaaksipääsyä lykätään kuitenkin siten että vasta kuukauden kuluttua saa juosta pihalla sydämensä kyllyydestä.

Bobo meni vielä kynsien leikkaukseen ja anturakarvojen siistimiseen. Ne olivatkin kasvaneet nopeaan tahtiin kun niitä ei ole tullut käytettyä 8 viikkoon.
Kotiohjeeksi saimme; hampaiden pesu joka ilta, sillä tekonivelen omaavalla on suurentunut riski saada pöpö hampaiden kautta proteesiin. Haavojen yms. hoito hyvin ja välittömästi ettei myöskään niiden kautta pöpöjä tule. Seuraava röntgentarkastus olisi hyvä tehdä vuoden kahden kuluttua. Todellakin, me tulemme vuoden kuluttua.
Lämpimät kiitokset lääketieteelle ja erityisesti Apexin Esa Eskeliselle! Vain hänen taitojensa vuosi olemme tässä tilanteessa ja hän antoi meille ja Bobolle toisen mahdollisuuden. Tyhjästä rakennettiin jotain toimivaa.
Hih, hah...kyllä Esa antoi myös meille meriittiä hyvästä hoidosta. Juuh, onhan tässä hoidettu 8 viikkoa 24/7.

Kotiin päästyämme Bobo nukkuikin vällyjen alla iltapäivään asti.
Minä menin töihin kaupan kautta. Ostin parit täytekakut ja tarjosin ihanille työkavereille kakkua kiitokseksi upeasta tuesta ja tsempeistä monen viikon ajalta.

Iltasella kotona Bobo alkoi olla oma itsensä. Sukat lähti jalasta ja niitä rieputettiin vauhdikkaasti. Portaisiin meno oli tahtojen taistelua, itse olisi halunnut ja suutahti kun emme sinne vielä päästäneet. Harjoitellaan nyt ensin parilla ulkorappusella. Ja niitä kyllä käytettiinkin heti aamusella tänään.

Me olemme suunnattoman onnellisia, iloisia, huojentuneita (olemme itkeneet, nauraneet, iloinneet ja puhaltaneet 20 kilon painoisia huokaisuja kymmeniä) ja vaan niin...onnellisia!
Illalla oli niin takki tyhjä ja 8 viikon henkinen stressi ja jaksaminen...että tuli väsy. Psyykkinen väsy.
Ja kuten tänä aamuna, aurinkoisena aamuna - heräsimme onnesta mykkyräisinä, viettämään Valtakunnallista Koiranpäivää! Jonka teemana tällä kerralla on Hyvää elämää koiran kanssa - vastuullista koirankasvatusta. Miten sopivaa!

Aurinkoista perjantaita toivottaen,

25. Karvaa vailla 8 viikkoa...

Tosiaan karvaa vailla 8 viikkoa...

Huomen aamulla klo 7.40 on meillä Apexissa aika kontrolliröntgenille, ja siten saamme varmuuden jalan tilanteesta.

Jo monen monta kertaa ...kun olen yksittäisen kirjoituksen tänne aloittanut, on mielessäni kymmeniä erilaisia lauseita ja ajatuksia aloituksesta, kun saan tehdä tilinpäätöksen Bobon jalan toipumisesta.
Edelleenkään ei vielä ole sen aika ja maltettava on. Eihän se toipuminen pääty 12 viikkoon tietenkään, mutta joku virstanpylväs ja merkittävä sellainen olisi ohitettu.

13.4. vietimme siis Bobon synttäreitä. Tarjolla oli tietysti maksalaatikkoa, mutta tällä kertaa Bobo-herra nirsoili, eikä maksis juuri hurraa huutoja saanut (en ihmettele, en tykkää minäkään). Maksamakkara ja possunfilepihvi sen sijaan maistui. Hyvä niin!

Saimme ihania yllätysvieraita Kanadasta, voi sitä riemua. Taas kerran sain upean synttärilahjan - sisko-kulta <3. Vierailulla oli valitettavasti toinenkin puoli, eikä todellakaan niin ihana, ei oikeastaan yhtään ihana. Bobolle 6-vuotias lapsi talossa ei ollutkaan mikään loistava asia, vaikka poika olisi istunut paikoillaan suolapatsaana ja tuppisuuna.
Luultavasti lapsi pelotti niin kovasti että haukkua piti koko ajan, ja koska vapaana ei voinut Bobo sisällääkään kulkea, tutustuminen ei sujunut Bobon tahtiin. Tämä aiheutti viikon ajan erityisiä järjestelyjä.
Bobo ei siis ilmiselvästi pidä lapsista ja ongelma täytyy ratkaista jotenkin. Järkevintä lienee ensin toipua kintun operaatiosta ja sitten miettiä mitä on tehtävissä.
Pohdituttaa tietysti mitä on Bobon ensimmäisen 3 kuukauden aikana tapahtunut, jos lasta täytyy näin pelätä.
Viime kesänä naapurin tytöt tulivat pikku pentua katsomaan, ja jo silloin ihmettelin raivokasta haukkua ja perääntymistä tilanteesta. Bobo ei tehnyt pienintäkään elettä halutakseen tutustua pikku ihmisiin...
Koska ennen leikkausta meillä oli jo remmirähjäämistä - toki kaikki entinen voi olla syynä sairaasta jalasta ja huomaamattomasta kivusta - mutta...jotain täytyy tehdä jotta lapsiin suhtautuminen voisi olla joskus tulevaisuudessa luontevaa...
Otin yhteyttä pevi-kouluttajaan ja sovimme neuvolatapaamisesta kun on sen aika. Työkaverini oli samaisella vastaanotolla käynyt oman saksanseisojansa kanssa ja he olivat edistyneet hurjasti. Ostinkin pari kirjaa ja ahmin ne viikonloppuna. Suorsan ja Vilanderin Pentuneuvola on upea kirja. Samaisen Vilanderin Koiran korjausopas on vielä matkalla postitse. Sitä odotan innolla. Hyvä kirja oli toki myös Tuire Kaimion koirien käyttäytyminen, siitä on luettu vasta oleellinen. 

Leirin purusta on nyt reipas 2 viikkoa. Häkissä nukutaan enää yöt. Liikuntaa on lääkärin määräyksestä se 3 x 30 minuuttia päivässä. Tuo määrä tulee täyteen jo pelkästään sisällä liikkumisesta, sillä Bobohan ei ole koskaan ollut mikään paikalla pysyjä. Tasapainon löytäminen on ollut haasteellista, liikkua pitäisi mutta järkevissä määrin.
Pari päivää sitten, maanantaina - koimme Bobon "heränneen" ja muuttuneen takaisin entiseksi Boboksi. Sitä on hiukan haasteellista kuvailla, mutta ihan kuin leikkauksen ja toipumisen jälkeen olisi hän nyt palannut takaisin omaksi itsekseen. On ne lääkärit vaan ihmeellisiä taikureita. Kun toipumisajaksi on kerrottu tuo 6 viikkoa, "herääminen" tapahtui pari päivää ennenkuin määräaika tuli täyteen. Aika veikeetä. Meillä on tietysti lisäaikaa toipumisessa tuo 4 viikkoa johtuen polvesta, eli viimeiset malttamattomat viikot
ovat edessä.
Bobo siis muuttui takaisin iloiseksi ja veikeäksi koiraksi. Vaativa toki on edelleenkin, mutta jotain ihmeellistä täällä kuitenkin tapahtui.
Jalan lihakset on edelleenkin pienet minun maallikon silmiin, edistystä on tapahtunut ja jalka on useammin hyvässä asennossa. Oikeastaan hyvinkin usein. Innostuessaan hirmuisesti Bobo nostaa toisinaan jalan ylös, ehkäpä hän itse osaa jalkaa varoa vaistonvaraisesti.
Oikeastaan tilanne on hyvinkin positiivinen. Vaikka Bobo on tässä viikon jo nirsoillut extrapaljon ruoan kanssa, ja oikein mikään ei tunnu kelpaavan - sekin osaltaan vahvistaisi että parannuttu on. Testasimme myös antamalla homeopaattista kipulääkettä, jos kipua olisi ja siksi on nirsoilua...mutta ei ollut mitään vaikutusta, eli ainakaan mitään merkkejä kivusta ei ole. Tai sitten ehkäpä syynä kun talossa oli viikon ylimääräistä väkeä. Tiedä sitten...

Perjantaina vieteään valtakunnallista Koiranpäivää! Toivottavasti se on meille kaikille juhlapäivä ja Bobon uuden elämän 8 viikon juhla.

Huomiseen!

p.s. Kone käy

24. 6 viikkoa

6 viikkoa

Pääsiäiskahveilla Sipoossa

Uskomatonta mutta totta, toipumisajasta puolet on ohi ja puolet on edessä.
Onneksi ihminen on sopeutuvainen kaikenlaisiin tilanteisiin, näköjään myös koira.
Emme varmastikaan ymmärtäneet kokonaisuudessaan mihin rupesimme. Sitoutuminen ikihyppivän duracell-koiran parantumiseen ja onnellisen koiran elämän saavuttamiseen on ollut sellainen matka, ettemme olisi edes pahimmassa painajaisessa sellaista kuvitellut.

Kun koiralla on Bobon kaltainen luonne ja energia, on melkein mahdotonta saada koira pysymään eläkeläisköpöttelijänä.
Se nähtiin tässä viikolla kun menimme Kallvikin metsään suorittamaan lääkäriin määräämä metsäkävelyä.
Kävelyn piti kestää 20 minuuttia, mutta Bobon vauhdilla rynnimme matkan 10 minuutissa. Ainoa jolla oli hauskaa oli Bobo. Hän oli aivan haltioissaan ja mustikan varvut saivat kyytiä. Hienohelmana yritti aina valita polkua pitkin kävelyn, me tosin pakotimme umpi metsään. Toki hyvä metsänpohja on oivaisa alusta lonkan ja polven parantumiseen, mutta vauhti teki siitä kyseenalaisen. Hidastimme vauhtia minimiin, ilman muuta, narun päässä koriseminen ei ole kuitenkaan hauskaa.

Bobo on saanut käytösoppia, osaa peruskäytöstavat, erinäisiä temppuja ja myös taluttimessa kulkua jopa kiitettävästi. Nyt kuitenkin koiran energia on työnnetty painekattilaan. Iso osa opituista asioista on unohtunut, eikä kaikkea voi edes tällä hetkellä vaatia. Pihamaalta uloskulku on kuitenkin sellainen napin painallus että painekattila meinaa räjähtää käsiin.

Omalla pihalla kulku rauhoittui paljon, kun tulehduskipulääke Metacam saatiin lopettaa maanantain jälkeen.
Joko lääke on vienyt tuntemukset minimiin, jolloin ei ole ollut luonnollista varomista ja jalka ei ole tuntunut aralta. Tai sitten lääke on aiheuttanut Bobossa ylimääräistä supervirtaa muutamaksi tunniksi lääkkeenoton jälkeen. Näin oli jo ennen leikkausta, kone lähti käyntiin railakkaasti. Se tuntuu hiukan oudolta, koska lääkettä annetaan vain kerran vuorokaudessa, jolloin teho on 24 tuntia. Mutta supervoimat tuli vain muutamiksi tunneiksi.
Voidaankin todeta omalla pihalla liikkumisen olevan nyt oikein mallikasta, ei riehumista vaan rauhallista nuuskuttelua ja käyskentelyä. Paitsi silloin kun aidan takana kulkee toinen koira..

Maanantaina purimme myös hoitoleirin ja pääsimme reilun 5 viikon jälkeen nukkumaan omiin sänkyihimme. Aivan loistavaa ja selkä kiittää.
Bobon pehmohäkki siirrettiin alakerran makuuhuoneeseen, sinne missä nukkui myös ennen leikkausta.
Ensimmäinen yö meni mallikkaasti ja tyytyväinen koira antoi aamutervehdyksen klo 6.30 kun menin hakemaan hänet aamutoimille.
Seuraavana aamuna Bobon mielestä herätys oli jo klo 5.15. Annoimme vartin periksi ;).
Kolmantena yönä helvetillinen haukkuminen ja remuaminen häkissä alkoi klo 04.14 ja koiran mielestä tuolloin kuuluu herätä koko kadun pätkä.
Koska hyppiminen ja pomppiminen on edelleen kielletty, myös seuraavat 6 viikkoa, on huomiottajättäminen vaikeaa. Ja näin saadaan huono kierre aikaiseksi. Haukunnalla saadaan väki ylös ja häkin ympärille - asia mitä koira hakee.
Meidän näkökulmasta aamulla neljältä herääminen ei ole sekään niin kivaa.
Ainoa keino saada haukkuminen ja riehuminen loppumaan ja päästä takaisin nukkumaan, oli ottaa peitto ja tyynyt lattialle häkin viereen, ja käsi häkin sisälle rakosesta.
Onneksi seuraava yö meni jo normaalien unien ja heräilyjen mukaisesti. Ja kukin omassa sängyssä.

Nyt on myös aktivointilelu kiinnostanut ja sitä on Bobo ratkonut useamman kerran päivässä. Tornissa on kolme tasoa, jotka koiran pitäisi osata vetää ulos narusta, jolloin treatit tippuu suuhun saatavaksi. Lisäksi on kolme kippoa, jotka nostetaan suoraan ylös ja alta paljastuu sitten lisää syötävää. Ensimmäisen kerran koko homman läpi vienti kesti noin 20 minuuttia. Nyt neromme ratkaisee tehtävät 10 minuutissa. Kuppien nosto on se osa-alue joka aiheuttaa kiukkua ja harmitusta, edelleenkään Bobo ei niitä nosta vaan raivokkaalla raapimisellä ja tönimisellä saa kupit nurin ja herkut suuhun.

Tällä viikolla on jalka toiminut jo niin hyvin että sillä on voinut rapsuttaa vasenta korvaa! Aikas pirun hienoa. Viikon verran jalalla on voinut rapsutella jo mahan alustaa. Upeaa edistystä sekin.

2 kuukauden kontrolliröntgen on kahden viikon päästä, eli 23.4.
Sitä jännityksellä odottaen. Ja siitä 4 viikkoa eteenpäin olisi huikea merkkipaalupäivä, eli 21.5. olisi päivä jolloin 12 viikon toipumisaika olisi täynnä ja Bobon "toista" syntymäpäiväjuhlaa vietettäisiin.
Sormet ristiin!

23. 5 viikkoa - 2.4.2015

5 viikkoa tunteiden ja toipumisen vuoristorataa...

Viikossa on tapahtunut hurjaa edistystä!

Maanantaina eli noin 4,5 viikkoa ensimmäisestä leikkauksesta, Bobon ruokahalu heräsi.
Tähän asti ruokahalu on ollut tosiaan kateissa ja syöminen on ollut minimaalista. Ei edes normaalia nirsoilua, vaan koirasta on huomannut ettei ruokahalua vaan ole, eikä oikein mikään maistu. Nappulat ei ole oikein koskaan hyvin tippunut, ei toki nytkään.
Maanantaina söi kolminkertaisen aterian ja luulin jo pikku masun halkeavan, niin kova nälkä oli. "Jokaisen" lautasellisen jälkeen koirasta näki "Haluan lisää, tämä ei riitä". Päälle röytäisi Kiitos!

Onhan Bobo toki syönyt joka päivä pääsääntöisesti kaksi ateriaa, usein kyllä jättänyt osan ruoasta syömättä. Vaikka olemmekin ruoka-annoksia pienentäneet suht paljonkin heti leikkauksen jälkeen, ettei tässä nyt normiannoksia suinkaan ole tarjoiltu. Liikuntaa kun on huomattavasti normaalitilannetta vähemmän.
Tänään jopa yritti pummmata leivän päällisiäni ;)

Alkuviikon lumi-ja räntäsateet hieman hidastivat päivittäisiä liikuntahetkiä. Bobo on sillä tavalla pieni diiva, ettei märällä kelillä nyt niin mielellään ulos menisi ja räntäsateen sattuessa kävelisi vain pihakivetyksiä pitkin. Märkä nurmikko tms. ei ole herran anturan väliin mieleinen.
Jäätynyt loska nurmen pinnalla oli myös vaarallinen liukastumisvaaran vuoksi. Siellä meinasi myös hoitsut lentää, jäätyneestä nurmesta tuli luistinrata ja aamutossuissa liukastelu oli vaarallista kaikille osapuolille.

Maanantaisen kelin vuoksi päätimme suorittaa päivittäisen lenkin(t) osittain sisällä.
Bobo sai käyskennellä taluttimen päässä alakerran isolla matolla. Huone ja paikka jossa iltaisin katselemme telkkaria (ennen leikkausta)ja tästä alkoikin voittokulku!
Psyykkisesti Bobo heräsi jostakin painajaisesta...niin ainakin luulen. Ei HÄKKIÄ!
Vaikka liikkuminen onkin narun päässä ja valvottua, koira huokuu onnellisuutta! Ei enää häkissä oleilua niin intensiivisesti.
Murunen nukkuu sohvalla, lattialla ja sylissä - ja joku iso kivi tippui Bobon sydämeltä, sen onnellisuuden vain tuntee...Joo, ja kauhea stressi katosi meidänkin sydämestä, tottakai.
Häkkihelvetistä huolimatta, Bobo on osin tuntenut häkin myös pesäkseen. Ulkoa tultaessa hän "juoksee" suoraan häkkiin, joten uskon tilan olevan myös osittain turvalliseksi koettu tila.

Eilen illalla kyllä katselin hiukan tuota leikatun jalan reiden sisäpintaa ja arvuuttelin olisiko se hiukan turvoksissa. Päätin ettei ole.
Tänä aamuna Merine huomasi saman ja pakko oli siten katsoa totuutta silmiin, vaikka yölliset unihiekat vielä vaivasikin.
Rimpautin aamulla Apexiin ja koska Esa tulisi töihin vasta iltapäivällä, jäimme odottamaan takaisin soittoa.
Meidät luvattiin ottaa vastaan klo 15.45-19.30 välisenä aikana varattujen aikojen väliin. Paikalle pitäisi tulla,eikä sähköpostilla liitetiedostona olevia kuvia kelpuuteta ;)
Bobo tietysti tykkäsi autoajelusta, liikennettä on mukava seurata. Tunsimme kuitenkin Bobolla olevan pieni huoli, josko jotain epämiellyttävää lääkäriasemalla tapahtuu...Äh, vai olisiko se pelkuri ratin takana? ;)

Bobo oli elementissään kun odottelimme vuoroamme. Paljon oli haukkukavereita ja eräälle schäferille tarjosin yhden Bobon herkkutikun taskustani "lohdutukseksi" kun molemmat pitivät vuorotellen vinkumis ja haukkukonserttia. 
Merineltä meinasi hauis hajota kun kanniskeli käytävän ja huoneen väliä innostunutta Boboa. Vain liikkeessä räksytysnappula oli pois päältä tai kohtuullisesti kestettävänä.

Esa tarkasteli Boboa pöydällä ja oli iloinen että Bobon lihakset olivat alkaneet hyvin venyä, ja jopa jalan venyttelyä tapahtuu omatoimisesti. Esan mielestä jalka ei ollut yhtään turvonnut - kääk - olimmeko aivan hönöjä? Kyllä se vielä aamulla oli...juuh...
Esan perässä kävelimme ulos kun hän halusi nähdä Bobon liikkumista.
Bobon mielestä catwalk-kävely arvon lääkärille ei ollut mieleen, vaan autosta tuleva bokseri sai enemmän huomiota. Tällöin Esa otti ohjat käsiinsä, ja talutti vauhdikkaasti koiraa. Me olimme aivan hoo moilasia...eikö se mene rikki tuolla vauhdilla? Esa patisti meidät metsään kävelyille ja nyt voisi aloittaa "reippaaman" liikkumisen. Bobokin käveli niin hienosti ja vauhdikkaasti Esan taluttamana, jotta sopii miettiä ketähän tässä talutetaan narun päässä ;)
Olen aivan varma Esan ajatelleen herraisä sentään mitä arkajalkoja...ja narun päässä vedettäviä...noh...ehkäpä tämä käynti olikin meidän henkisen hyvinvoinnin kannalta merkittävä virstanpylväs, ei suinkaan koiran kannalta. Ja kun katsoimme autossa jalkaa uudestaan...siinä ei todellakaan ollut mitään turvotusta.
Olisikohan joku lähettänyt meille parantavaa reikihoitoa?
Voihan toki olla... ehkä jalka oli vain hiukan ärtynyt kun nurmikko oli vaihtunut 60 vuotta vanhaan plyysimattoon...ja reagoitui näin alustan vaihtumisesta.

5 viikon juhlaa viettäen <3

Huomenna metsään,
Hyvää Pääsiäistä toivottaen,