5 viikkoa tunteiden ja toipumisen vuoristorataa...
Viikossa on tapahtunut hurjaa edistystä!Maanantaina eli noin 4,5 viikkoa ensimmäisestä leikkauksesta, Bobon ruokahalu heräsi.
Tähän asti ruokahalu on ollut tosiaan kateissa ja syöminen on ollut minimaalista. Ei edes normaalia nirsoilua, vaan koirasta on huomannut ettei ruokahalua vaan ole, eikä oikein mikään maistu. Nappulat ei ole oikein koskaan hyvin tippunut, ei toki nytkään.
Maanantaina söi kolminkertaisen aterian ja luulin jo pikku masun halkeavan, niin kova nälkä oli. "Jokaisen" lautasellisen jälkeen koirasta näki "Haluan lisää, tämä ei riitä". Päälle röytäisi Kiitos!
Onhan Bobo toki syönyt joka päivä pääsääntöisesti kaksi ateriaa, usein kyllä jättänyt osan ruoasta syömättä. Vaikka olemmekin ruoka-annoksia pienentäneet suht paljonkin heti leikkauksen jälkeen, ettei tässä nyt normiannoksia suinkaan ole tarjoiltu. Liikuntaa kun on huomattavasti normaalitilannetta vähemmän.
Tänään jopa yritti pummmata leivän päällisiäni ;)
Alkuviikon lumi-ja räntäsateet hieman hidastivat päivittäisiä liikuntahetkiä. Bobo on sillä tavalla pieni diiva, ettei märällä kelillä nyt niin mielellään ulos menisi ja räntäsateen sattuessa kävelisi vain pihakivetyksiä pitkin. Märkä nurmikko tms. ei ole herran anturan väliin mieleinen.
Jäätynyt loska nurmen pinnalla oli myös vaarallinen liukastumisvaaran vuoksi. Siellä meinasi myös hoitsut lentää, jäätyneestä nurmesta tuli luistinrata ja aamutossuissa liukastelu oli vaarallista kaikille osapuolille.
Maanantaisen kelin vuoksi päätimme suorittaa päivittäisen lenkin(t) osittain sisällä.
Bobo sai käyskennellä taluttimen päässä alakerran isolla matolla. Huone ja paikka jossa iltaisin katselemme telkkaria (ennen leikkausta)ja tästä alkoikin voittokulku!
Psyykkisesti Bobo heräsi jostakin painajaisesta...niin ainakin luulen. Ei HÄKKIÄ!
Vaikka liikkuminen onkin narun päässä ja valvottua, koira huokuu onnellisuutta! Ei enää häkissä oleilua niin intensiivisesti.
Murunen nukkuu sohvalla, lattialla ja sylissä - ja joku iso kivi tippui Bobon sydämeltä, sen onnellisuuden vain tuntee...Joo, ja kauhea stressi katosi meidänkin sydämestä, tottakai.
Häkkihelvetistä huolimatta, Bobo on osin tuntenut häkin myös pesäkseen. Ulkoa tultaessa hän "juoksee" suoraan häkkiin, joten uskon tilan olevan myös osittain turvalliseksi koettu tila.
Eilen illalla kyllä katselin hiukan tuota leikatun jalan reiden sisäpintaa ja arvuuttelin olisiko se hiukan turvoksissa. Päätin ettei ole.
Tänä aamuna Merine huomasi saman ja pakko oli siten katsoa totuutta silmiin, vaikka yölliset unihiekat vielä vaivasikin.
Rimpautin aamulla Apexiin ja koska Esa tulisi töihin vasta iltapäivällä, jäimme odottamaan takaisin soittoa.
Meidät luvattiin ottaa vastaan klo 15.45-19.30 välisenä aikana varattujen aikojen väliin. Paikalle pitäisi tulla,eikä sähköpostilla liitetiedostona olevia kuvia kelpuuteta ;)
Bobo tietysti tykkäsi autoajelusta, liikennettä on mukava seurata. Tunsimme kuitenkin Bobolla olevan pieni huoli, josko jotain epämiellyttävää lääkäriasemalla tapahtuu...Äh, vai olisiko se pelkuri ratin takana? ;)
Bobo oli elementissään kun odottelimme vuoroamme. Paljon oli haukkukavereita ja eräälle schäferille tarjosin yhden Bobon herkkutikun taskustani "lohdutukseksi" kun molemmat pitivät vuorotellen vinkumis ja haukkukonserttia.
Merineltä meinasi hauis hajota kun kanniskeli käytävän ja huoneen väliä innostunutta Boboa. Vain liikkeessä räksytysnappula oli pois päältä tai kohtuullisesti kestettävänä.
Esa tarkasteli Boboa pöydällä ja oli iloinen että Bobon lihakset olivat alkaneet hyvin venyä, ja jopa jalan venyttelyä tapahtuu omatoimisesti. Esan mielestä jalka ei ollut yhtään turvonnut - kääk - olimmeko aivan hönöjä? Kyllä se vielä aamulla oli...juuh...
Esan perässä kävelimme ulos kun hän halusi nähdä Bobon liikkumista.
Bobon mielestä catwalk-kävely arvon lääkärille ei ollut mieleen, vaan autosta tuleva bokseri sai enemmän huomiota. Tällöin Esa otti ohjat käsiinsä, ja talutti vauhdikkaasti koiraa. Me olimme aivan hoo moilasia...eikö se mene rikki tuolla vauhdilla? Esa patisti meidät metsään kävelyille ja nyt voisi aloittaa "reippaaman" liikkumisen. Bobokin käveli niin hienosti ja vauhdikkaasti Esan taluttamana, jotta sopii miettiä ketähän tässä talutetaan narun päässä ;)
Olen aivan varma Esan ajatelleen herraisä sentään mitä arkajalkoja...ja narun päässä vedettäviä...noh...ehkäpä tämä käynti olikin meidän henkisen hyvinvoinnin kannalta merkittävä virstanpylväs, ei suinkaan koiran kannalta. Ja kun katsoimme autossa jalkaa uudestaan...siinä ei todellakaan ollut mitään turvotusta.
Olisikohan joku lähettänyt meille parantavaa reikihoitoa?
Voihan toki olla... ehkä jalka oli vain hiukan ärtynyt kun nurmikko oli vaihtunut 60 vuotta vanhaan plyysimattoon...ja reagoitui näin alustan vaihtumisesta.
5 viikon juhlaa viettäen <3
Huomenna metsään,
Hyvää Pääsiäistä toivottaen,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.