18. Päivät 7. - 8. (5.3. - 6.3.)

18. päivät 7 - 8 (5.3. - 6.3.)

Torstai 5.3.

Yksi virstanpylväs on saavutettu! Viikko leikkauksesta ja Bobo on omasta mielestään elämänsä kunnossa.
Häkissä pysyminen ja rauhallinen elämä ei ole Bobon mieleen.
Aamulla herätään kukon laulun aikaan ja ylhäällä ollaan koko päivä, jolloin väsähdetään vasta iltasella klo 19-20 jälkeen.
Ruoka ja vesi maistuu herralle ja vielä paremmalle ulkoilu taluttimen päässä, ulos on kauhea hinku - eikä mikään aktivointilelu tai tabletin pelisovellus (koirille) kelpaa. Häkkielämä on tylsää.
Alkuviikosta leikattu jalka oli toisinaan maassa vaikka sillä ei vielä astuttukaan, nyt herra on alkanut pitää sitä vain koukussa ja toisinaan nuoleskelee polveaan. Voihan rähmä.

Perjantai 6.3.

Tänään oli sitten ensimmäinen fysioterapiakäynti. Apexin odotushuoneessa oli valtavasti upeita tuoksuja ja muita koiria, joten sylissä pitäminen oli erittäin haasteellista.

Tällä kertaa vastaanottaja oli vain muutamia minuutteja myöhässä ja sitten päästin asiaan.
Fyssari ensin tutustui Boboon, koiran ollessa sylissäni. Lonkan /reiden hellävarainen venytys ja koskettelu ei tehnyt kipeää, ja Bobo näytti siltä että venytys lonkalle teki hyvää.

Polvikin liikkui suorahkoksi ja koukkuun, ja sitten fysioterapeutti pudotti pommin. Hänen mielestään polvi ei ole paikoillaan ja lumpio on tipahtanut sisäsyrjälle!
Miten hitossa tämä on mahdollista! Kiukku nosti päätään, kun kysyin miten tämä on mahdollista!!!
Fyssari vei Bobon viereiseen leikkaussaliin lääkärille näytettäväksi ja valitettavasti lääkäri vahvisti epäilyn; patellaluksaatio ja pois paikoiltaan on.
Terapiakäynti loppui lyhyeen ja Bobon leikanneelle lääkäri Esalle varattin heti ensimmäinen mahdollinen aika eli maanantai aamuksi klo 7.40. Nyt piti kärsiä viikonlopun yli, koska Esa ei ollut paikalla.

Kotiin ajaessamme manasimme kaikki mahdolliset osalliset ja syyttelimme itseämme ja ties ketä. Milloin polvi on mennyt...miten emme ole sitä huomanneet...onko se mennyt silloin kun jalka on ollut erittäin turvoksissa...vai silloin kun herra on hyppinyt kolmella jalalla häkissä...onko se jäänyt jo leikkauksessa väärään asentoon...miksi, miksi, miksi...
Kotiin tullessamme olimme edelleen raivoissamme ja turhautuneina...miten tässä voi käydä näin...eikö jo lonkan rakennus olisi riittänyt...itkujen itku...katkeria ja pettyneitä kyyneleitä.. Bobo raukka...

Oli pakko rauhoittua ja miettiä. Jossain vaiheessa viikkoa sen on pitänyt tapahtua, vaikka jo heti leikkauksen jälkeen Bobo polvea nuoleskeli toisinaan. Me tietysti olimme onnellisia siitä ettei lonkan tikit kiinostaneet lainkaan. Turvotus oli ollut kuitenkin niin massiivista, joten sen laskiessa varmastikin jalka on tuntunut Bobon mielestä erilaiselta ja ehkä pistelevältäkin...
Tilanne oli nyt kuitenkin tämä ja viikonloppu oli aikaa miettiä syntyjä syviä...