17. Päivät 3. - 6. (1.3. - 4.3.)

Päivät 3 - 6

1.3. Sunnuntai (3.päivä)

Bobo herätti meidät iloisena ja energisenä. Se on vain reippaasti vedettävä verkkarit jalkaan ja aamutakki päälle, vaikka kuolat on vielä omalla poskella ja kahvikuppi juomatta - Bobsu ei odota aamupissalle pääsemistä, sillä herra on tottunut siihen että ovi avataan ja ulos pääsee kun itse sitä haluaa.

Energisyys ja pirteys meinaa koko ajan lähteä lapasesta, häkissä mennään tuhatta ja sataa. Me olemme sydän syrjällään ja käskemme maahan alvariinsa. Mitä ihmettä tuon duracellin kanssa tehdään?
Kaiken maailman virikkeitä yritetty keksiä, mutta intoa ei oikein mikään laannuta.

Päivällä aloimme olla hiukan enemmän huolissamme liiasta riemukkuudesta, sillä tuota koiraa ei enää huiputettu, Tramal ei mennyt sisään enää millään konstilla. Samaan aikaan kun piti estää koiran riuhtominen, joten "pakottaminen" oli enemmän kuin vaikeaa.
Lisäksi näytti siltä että jalka on todella pahasti turvoksissa.
Soitimme Apexiin ja ja pyysivät tulemaan näyttämään mustelmaa sekä turvotusta - saisimme ainakin mielenrauhan.

Saimme ajan klo 13.20 ja lähdimme siten, että olemme just eikä melkein paikalla.

Ajoin auton oven eteen, ja eikun tietysti samalla oven avauksella on tulossa ulos toinen koira, joka sai Bobon vallan villiintymään. Ja pakitus takaisin pihalle, sillä Bobo ei meinannut riehumisen vuoksi sylissä pysyä.

Kun pääsimme sisään, Apexin työntekijä ilmoitti lääkärin olevan myöhässä jonkun verran. Samaan aikaan Bobo huomasi toisen koiran, ja minä loppujen lopuksi makasin penkillä Bobo mahani päällä, koska rimpuilu oli niin kovaa. Ihme etten koiraa tiputtanut.
Meinasi mennä kuppi nurin lääkärin aikataulusta ja pyysimme päästä erilliseen huoneeseen koska muuten tulisi kaikille tuskaiset hetket.

Varattu aika tuli ja meni, ja me makaamme koiran kanssa toimenpidehuoneen lattialla. Mikä ihme tässä kestää! Raivo nousee, koska ei ole kivaa kellään, vähiten Bobolla joka on toipilasajastaan vasta nuori ja kylmällä ja liukkaalla lattialla makaaminen on todella paskamaista.
Kun olimme odottaneet 40 minuuttia kävin kiukuttelemassa tiskillä. Olivat pahoillaan myöhästymisestä, heille oli tullut todella akuuttitapaus. Minä taasen kiukkusin siitä että meidän sairas koiramme makaa lattialla stressaantuneena taas tänne tulemisesta.
Hyvitykseksi Bobolle tuotiin viltti. No, enpä ollut minäkään tajunnut kotoa vilttiä mukaan ottaa koska ei tullut mieleenikään että loppujen lopuksi odotamme lattialla tunnin.

Vihdoinkin lääkäri saapui ja tarkisti jalan. Turvotus, se oli normaalia ison leikkauksen jälkeen, kudosnesteitä ja iso massiivinen mustelma reiden sisäpinnalla. Jalka oli meinaan turvoksissa anturaan asti. Jalka ei ollut kuuma, joka olisi ollut huolen merkki.
Samalla kun kerran täällä olimme, pyysimme heidän irrottavan sidetaitosteipin tikkien päältä. Mutta tiukan liiman irrotusaine oli loppu ja meidän mielestämme hoitaja, jonka otteet eivät olleet luottamusta herättäviä, kasteli vedellä rievun nurkan ja meinasi että sillä irti lähtee.
Pyysimme jättämään asian sikseen, voimme tuon toimenpiteen tehdä myös itse, eikä Bobon tarvitse yhtään kauempaa lattialla maata.

Keskustelimme lääkärin kanssa myös Bobon energisyydestä ja paikallaan pysymättömyyden ongelmasta. Häkkihoitoa oli määrätty 6 viikkoa, joten ylenpalttinen remuaminen aiheutti nyt huolta.
Olin lukenut Esan blogista mahdollisuudesta antaa jotakin lääkettä sellaisille eläimille, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan ja pysy edes kohtuullisessa liikkumattomuudessa ;).
Eli jotain apua voisi olla, sillä olisi aivan kauheaa jos leikkaustulos menisi pilalle siksi että koira riehuu koko ajan.
Lääkäri suostui meille "stressipillereitä" kirjoittamaan koska olemme Esan asiakkaita.
Tätä lääkitystä ymmärtääkseni käytetään silloin kun eläin on erittäin stressaantunut esim. uuden vuoden raketeista, pamauksista tms.
Lääkäri oli sitä mieltä, että Bobo on virkeä, onnellinen ja liikkuvainen pikku koira, joten koska ei näytä yhtään kivuliaalta, voimme jättää Tramalitappelut sikseen. Koira olisi ihan erilainen jos kokisi koko ajan ylenpalttista leikkauksen jälkeistä kipua.
Ihanaa! Yksi askel lähempänä tervehtymistä.

Kotimatka meni mallikkaasti taasen apteekin kautta.
Olimme ihan puhki (paitsi Bobo) lääkärikäynnistä ja päätimme "laastarinirrotuksen" jättää suosiolla seuraavaan päivään.

2.3. maanantai (4.päivä)

Sitä mietti jo sunnuntai-iltana mitenköhän arki alkaisi sujumaan siltä osin että töihin pitäisi ainakin osan meistä täältä päästä..Bobo ei toki yksin olisi lainkaan viikkoihin, mutta ei me kaikki täällä voitaisi seuraavaa 3 kuukautta viettää 24/7.
Bobo oli maanantai aamuna armollinen ja heräsi vasta klo 5.30 joten ensimmäisen aamukahvikupposen sai juoda heräten ja vasta sitten ulkokeikalle.

Vaikka häkistä ei montaa metriä ulos olekaan, vaatii ulkokeikka omat mutkansa. Ensin itselle tossut jalkaan, koiran rauhoittaminen, ettei se juokse ohjuksena häkistä ulos kun vetoketjun aukaisee. Pehmokuuppa pois päästä, jotta saa taluttimen kiinni pantaan. Joka sekin on aamupöppörössä oma näpräyksensä.
Koira syliin, ja jos ei ole muistanut ovea avata lukosta ennen koiran valmistelua, sitten pitää huudella joku se avaamaan.
Koska ovelta on pihamaalle muutama rappunen, ei Bobo voi omatoimisesti kävellä suoraan pihamaalle. Yleensä kannamme suosiolla talon päähän ettei aidan takana jalkakäytävävällä aamupissalla kulkevat koirat vallan villitse Bobsua ja se aamupissa tulisi, ettei ennen klo 8 tarvitsisi käydä useampaan kertaan.

Kävin ostamassa apteekista laastarin irrotussuihketta. Purkki käytännössä tyhjennettiin laastarin päälle, ja teippi pysyi kiinni. Koira rimpuili ja huusi kun yritimme kauniisti teippiä irrottaa haavan päältä. Hikipisarat valui otsalta ja turhautuminen oli valtaisaa. Ollaanko me todella näin avuttomia ettei koirasta yhtä teippiä irti saada! Argh!
Olisi todella tärkeää teippi irrottaa jotta haava ja tikit saisivat ilmaa ja parantuminen saisi vauhtia.
Pakko myöntää että tuo pirun teippi voitti erän 2. Ja niin se oli siinä edelleen kiinni kun pahamainen takiainen.

Lisäksi maanantaipäivästä ei olisi selvitty ilman pientä annosta remuamisen estävää lääkettä. Koiran parantuminen ja vauhti alkoi olla sellaista että ihan itseä jo hirvitti, miten kinttu pysyy matkassa mukana.
Eräänlainen virstanpylväs on kuitenkin saavutettu - Bobo asetti vasemman jalkansa ns. sammakkoasentoon, eli ei voi ko. kinttu enää kovin kipeä olla jos noin hyvin taipuu.
Painoa jalalle ei ole juurikaan vielä varannut, maassa on toki käynyt, mutta ilmeisesti se ei sitten enää tunnukaan mukavalta. Muutaman kerran häkissä on jalkaa lepuuttanut seisoma-asennossa lattiapinnassa, eli hienoa että edes kokeilee.
Lääkärin ohjeessa lukee; 5. päivänä pitäisi aloittaa käyttämään jalkaa kohtuulisesti. Jos ei, fysioterapia olisi hyvä aloittaa.
Perjantaina on sellainen jo varattuna, eli 8. päivänä.

Bobolla on oikeastaan heti leikkauksen jälkeen maistunut ruoka hyvin, juonut vettä hyvin, sekä narskutellut jäämurskaa normaaliin tapaan. Kakillakin on käyty jo toistamiseen ;)

3.3. tiistai (5. päivä)

Maltillinen päivä. Bobsu on kuunnellut sleepy dog music ja katsellut häkin ulkopuolelle asetellusta tabletista aamutelkkaria ja luonto-ohjelmia. Täytyy virittää jotain mielenkiintoisempaa jatkossa, ei oikein viihtynyt hyvin Ylen aamu TVn seurassa ;) MM-lätkää tykkää seurata, sekä ohjelmia koirista. Niin tietysti <3

Koska teippi otti meistä voiton, piti varata aika tuohon Puotilan Animagiin.
Minä pidin koiraa, Merine syötti herkkunappuloita ja lääkäri pehmitti ja kasteli teippiä. Hiki valui varmastikin kaikkien otsalta.
Lähtihän se lopulta! Rimpuilun, rehaamisen ja tuskan jälkeen.
Bobosta huomasi sen jälkeen kotipihalla, että olo oli parempi ja jo juoksuaskelmia otti taluttimen päässä. Meillä oli kyllä täysi työ Bobsua pidellä.
Kipulaastarin saimme irti ruokaöljyllä, pikkuhiljaa vetäen ja öljyllä pehmittäen.
Näköjään toisilla nuo teipit tarttuu todella kovaa kiinni, ja toisilla kuulemma irtoaa liian aikaisin, liian helposti. Lienee syynä ihon rasvoittuminen, ja Bobon iho ei ole yhtään rasvainen. Lekurista ostimme Vetramil - hunajasalvaa hiukan ärtynyttä ihoa pehmittämään. Hyvän tuoksuista, eikä haittaa vaikka koira sitä maistelisikin.
Haava ja tikit on uskomattoman hyvässä kunnossa. Aivan hurjan nopeaa paranemista tapahtunut.

Osaltaan on kyllä syynä nuo homeopaattiset helmet. Arnica C200 ja Arnica C30. Niitä ei tietenkään saa myöskään käyttää ominpäin vaan homeopaatin hoito-ohjeiden mukaisesti.

4.3. keskiviikko (6. päivä)

Tänään on taasen ollut vauhtipäivä. Päivän aikana ei yhtään lepäilyä tai oikeastaan nukkumista. No, toisaalta ymmärrettävää koska yöt nukutaan ja päivät ollaan ylhäällä.
Kävin ostamassa Mustista & Mirristä jonkun maku-puruluu-lelun, joka auttaa koiraa ettei olisi niin boooooring. (Ko. kaupassa olemme aina saaneet erinomaista palvelua, kuten tälläkin kerralla.)Vähän minua arvelutti lelun takaosan pyöreä muoto, josko se näkyisi Bobon silmin pyöreältä pallolta ja niinhän se teki. Meinasi häkin seinät revetä kun sitä piti alkaa viskelemään, eikä sen narskuttaminen tullut edes mieleen.

Samalla ostin suositeltuja ja sitkeitä keuhkotorven pätkiä, josko ne kelpaisi. Kelpasipa hyvinkin, ja hiukan aikaa kului myös siihen.
Apexin ohjeissa on ulkoilusta suositus tai oikeastaan käsky ensimmäiselle viikolle; 3-4 x 5 minuuttia päivässä ulkoilua. Muuten häkkilepoa. Olemme käyneet ulkona varmastikin 6-8 kertaa ja kesto 2-5 minuuttia. Lisäksi heppua on pidetty sylissä, kiertäen koko asunto pariinkin otteeseen. Näin hän pääsee myös tuttuja paikkoja katselemaan. Ja toki paijaamista, hellittelyä ja pusuttelua yllin kyllin häkin oviaukosta.
Jalka ei ole enää turvoksissa lainkaan. Verenpurkaumasta/mustelmasta jäljellä 10 %.
Muuten tuo pehmokuuppa...lensi kaaressa viime yönä häkin takaseinään Bobon toimesta ja herra asettui nautinnollisesti häkin toiseen päähän, ilkikurinen ilme kuonossaa...ähäkutti siitäs saitte... :) ja asetti päänsä "tyynylle". Onneksi tuo haava on niin hyvin parantunut, ettei siinä ole juurikaan nuolemista ja on sen jättänyt rauhaan. Eli päivällä ei tarvitse kuuppaa käyttää, mutta yöksi laitamme, koska kukaan ei valvo ja haavan/tikkien nuoleskelu on kylläkin kielletty.

Aika on mennyt nopeasti, sillä tikkien poisto on jo 7 päivän kuluttua ja samalla on tilanteen tarkistus.
2 kuukauden kuluttua on röntgenkuvat tiedossa, jolloin nähdään jalan tilanne kokonaisuudessaan.
Toivottavasti jalan luutuminen on päässyt oivalliseen vauhtiin.

Tässä näiden päivien aikana olemme olleet huolesta sekaisin, välillä on olleet fiilikset tosi alamaissa ja turhautuminen on ollut päivän sana. Ystävien ja tuntemattomien tsemppiviestit ovat meitä kannatelleet kun on ollut tuskaisinta. Sitä kun niin toivoo että koiralla olisi kaikki ok ja hän voisi hyvin.
Sehän se tässä tärkeintä on.

24/7 hoitsut Mari & Merine :)