perjantai 27. maaliskuuta 2015

22. 4 viikkoa täynnä

Tuskaa, hikeä ja turhautumista...





Sitä mukaa kun toipuminen on edennyt ja Bobon kunto kohentunut, on tässä talossa ollut eri tavalla hektistä. Ja suurta turhautumista..

Bobon (ja meidän) päiväohjelma alkaa klo 05.
Bobo kannetaan ulos takapihan nurkalle pikkulirulle. Sisäänpaluun (kävellen) jälkeen soffalle viekkuun, jolloin saa aamuherkkutikun purtavaksi. Useimmiten se "riittää" kahteen kahvikupilliseen ja Hesariin, toisinaan jopa otetaan nokoset (en minä ;)) tikun pureskelun jälkeen.
Mitä pidemmälle toipuminen on edistynyt, on myös sohvan reuna ja lattialle tuijottaminen käynyt entistä mielenkiintoisammaksi. Jopa niin, ettei toista kupillista ehdi juoda, koska seisominen sohvan reunalla ja ohareitten tekeminen selkäpuolelta saisi kahvit lentämään ympäriinsä. Tänäkin aamuna koiran turvalliseen asentoon/tilaan asettaminen sohvalle on tehty noin 10-15 kertaa. Eli sohvalta ei saa hyppiä, eikä omatoimista käyskentelyä lattialla vielä suvaita.
Koppihoitoa on jäljellä vielä kaksi viikkoa.

Aamukahvien jälkeen on Bobolla kova nälkä, ja Residencen aamuvalmistelut aiheuttavat häkissä pomppimista, haukkumista ja huomionhakua.
Pomppimisen estäminen on turhauttavaa.
Mitä enemmän kiellät, sitä enemmän se aiheuttaa turhautunutta innostusta (pompitaan). Mitä enemmän kehut oikeaa käytöstä, sitä enemmän ollaan innostuneita kehuista (pompitaan). Mitä välinpitämättömin olet, sitä varmemmin alkaa häkki kiehumaan ja varmistat että takaseinästä otetaan vauhtia ja iskeydytään etuseinään raapien oviaukkoa (pompitaan).
Mihin ovat kadonneet kaikki ne koiran oppimat käytöstavat ja opetellut käskyt?
Ehkäpä ne katosivat yhtä nopeasti kuin talven lumet ;)

Päivä menee aika likipitäen yllä mainitulla kaavalla.
Lisäksi käydään ulkona pihalla haistelemassa pusikoita, tehdään erittäin hitaan hitaita kävelyharjoitteita nurmikolla ja sammaleen päällä. Ulkona tuijotetaan kevätlaulua laulavaa mustarastasukkoa, jota olisi myös mukava haukkuen metsästää.

Iltapäivällä voikin aloittaa minun kotiin odottamisen.
Viime viikolla Yleltä tuli oivaisa dokumentti eläinten aisteista. Ohjelmassa tutkittiin mikä tai miksi koiran "sisäinen kello" aloittaa isännän kotiintulo-odotuksen. Minulle ainakin oli uusi tieto - isännän ominaishaju alkaa työpäivän aikaan vähentyä ja koira tietää tuosta hajun määrästä milloin isäntä on kotiin tulossa. Ehkä nyt vähän mutkat suoriksi selitetty...kannattaa katsoa ko. ohjelma Yle Areenasta.
Kokeilimme meneekö Bobon sisäinen kello sekaisin ja osaako hän minua töistä kotin odottaa, jos Merine nostaa yöpaitani häkin reunalle ennenkuin kotiintulo-odotus alkaa.
Voi pientä poloista - pääsin yllättämään ja kyllä oli poika hämillään, miten tässä nyt näin kävi. Eli Bobo ei minua odottanut kotiin, jolloin pääsin ulko-oven kahvaan asti Bobon tietämättä tulostani. Näköjään ohjelman tekemä johtopäätös piti paikkansa.

Tultuani kotiin Bobo voi aloittaakin kotiintulo-riemuriehumisen. Meitä se ei juurikaan ilostuta, päinvastoin  yritämme hipuleita hillitä kaikin keinoin. Jalkaa kun ei saisi rasittaa pomppimisella, hyppimisellä eikä remuamisella.
Yliaktiivinen, extra iloinen, erittäin aktiivinen (lue myös omapäinen) ja elämäniloinen murkkuikäinen pikku koira aiheuttaa meille sydämen tykytyksiä, turhautumista ja jopa vihastumista.

Noh, mitä tämä kaikki aiheuttaa Bobolle; kiukkua kun ei saa juosta vapaana, turhautumista kun ei saa pomppia ilosta ja uhmaa kun ei saa tahtoaan läpi.
On tullut hyvin selväksi, Bobo vihaa koko pirun häkkiä ja siinä olemista. Eipä juuri mikään auta häkin hyväksymistä, onhan se toki hyvinkin ymmärrettävää - Bobo tuntee ilmiselvästi hänet hyljätyn koko muusta perheestä, vaikka leirimme onkin edelleen keskellä olohuoneen lattiaa.
Tolkuttoman haukkumisvimman olimme saaneet kitkettyä pois hyvinkin kohtuulliseksi määrätietoisella opetuksella ennen leikkausta  - nyt häkkihoito on saanut Bobon haukkumaan vimmatusti halutessaan jotain tai ollessaan turhautunut häkissään.
Niinhän ne eläintarhan vankina pitämät eläimetkin ovat surkeita ja turhautuneita.
Kimakka räksytys ja haukku, sekä häkissä pomppiminen on saanut meidän pinnan kiristymään äärimmilleen useasti. Toisinaan jaksaminen on koetuksella ja ärräpäät lentää. Aivan raivostuttavaa.
Onneksi meistä vain yhdellä palaa päreet kerrallaan tai tulee uskon puute ja maailma romahtaa, ja muut voivat sitten tsempata että kyllä tästä selvitään ja mikä tärkeintä myös Bobo selviää, eikä hänen hermonsa hajoa häkkihoitoon ja koira tulee kuntoon.
Onkin turha ruveta rähisemään keskenämme ja muistaa kristallin kirkkaasti mihin se raivo ja turhautuminen pitää uskon puutteen hetkellä kohdistaa. Olemmekin kehittäneet koodinimen jolla saa aina tilanteen pelastumaan.

Jos jotain suoraan sanoen perkeleen uuvuttavaa, niin kyllä paljonkin positiivista. Iltahepuleitten jälkeen, tulee rakastettava vaihe päivässä, pus pus ;)
Sylissä kölliminen ja nukkuminen on Bobosta ihanaa ihanaa. Ja niin on meistä kaikista kolmesta hoitajastakin. Omapäinen räksyttäjä muuttuu lutuseksi kultamuruseksi moiskis :).
Ennen leikkausta Bobsu ei tykännyt sylissä viettää juurikaan aikaa, pallon noutaminen ja leikkiminen on kaikista ihaninta. Nyt sylihoito on parasta maailmassa.
Yöunille Bobsu nukahtaa klo 19-20 aikaan.

Bobon jalka on siis parantanut hyvin ja kunhan vauhti on maltillinen, kaikkia neljää jalkaa käytetään kiitettävästi. Jos vauhti alkaa yhtään kiihtymään, eikä narun päässä oleva hillitse vauhtia hyvinkin tarkkaan, koipi nousee ylös. Viime ja toissa viikolla kävely oli vielä "klinkkaavaa" kun jalan lihakset olivat kireitä, mutta nyt on tapahtunut merkittävä edistyminen ja astelu on sujuvaa ja tasapainoista.
Meihin hoitajiin sisään rakennettu skeptisyys ja yletön huolestuminen (ja rakkaus Boboon) saa toisinaan näkemään jalassa ja sen liikkeissä mitä ihmeellisimpiä asioita. Fakta on kuitenkin se, että jalka liikkuu proteesin (=tekonivel) turvin, eikä liikkeet voi näyttää kanankoipijalassa yhtä sulavilta kuin alkuperäinen, eikä ainakaan vielä nyt 4 viikkoa (tai 3 viikkoa) leikkauksen jälkeen. Ehkä sulava on väärä sana, mutta en nyt keksi parempaakaan tähän hätään...
Mielestämme lonkkaan on kasvanut jo ihan erilaiset lihakset, isommat - alkuperäistä ei juurikaan lienee ollut nähtävissä, koska jalan lihakset eivät ole olleet samalla tavalla käytössä kuin terveen jalan puolella.

Lääkkeenä on edelleen tulehduskipulääke Metacam, jota käytetään vielä viikko pari. Lisäksi on ollut extrariehumista rauhoittava lääke, mutta maanantaista alkaen sillä ei ole ollut tehoa, yhtään.
Tiistai-iltana olimme jo aivan epätoivoisia, jalka menisi tällä energialla rikki ja kaikki olisi ollut turhaa. Rohkenin laittaa lääkärille sähköpostia ja jo eilen meillä oli uusi lääke, jonka antamisen saimme aloittaa tänä aamuna.
Jos jokainen päivä olisi tälläinen kuten tänään - Bobon toipuminen olisi sata varmaa. Erinomaista liikkumista ulkona, toki saa napakasti estää speedy-vauhdin, mutta älyttömät temppuliikkeet vähentyneet kiitettävästi. Äänijänteet ovat olleet aika paljonkin lepoasennossa ja älytön riekkuminen häkissä on muuttunut kohtuulliseksi ja maltilliseksi askellukseksi. Lisäksi vaikka Bobo ei kaikkea saakaan tässä ja nyt, koira hyväksyy sen helpommin, eikä kokeile niin intensiivisesti teini-ikäisen rajojaan.

Kun Bobo saa "terveen paperit" ja voimme aloittaa ns. normaalin elämän, heitän punaista palloa vaikka 24/7 koko kesäloman. Jos se olisi edes pieni korvaus koetuista piinaviikoista.
Kuitenkin pitää todeta ettei kärsimyksellä ole hintaa. Mitkään maailman rahat eivät voi parantaa tai korvata niitä oloja, kokemusta ja mietteitä mitä Bobo ja me olemme käyneet läpi.
Emme ole vielä selvillä vesillä, joten tilinpäätöstä ei voi vielä tehdä. Nyt keskitymme Bobon toipumiseen ja henkilökohtaisen turhautumisen poissulkemiseen ajatuksesta.

Hyvää viikonloppua toivottaen,


maanantai 16. maaliskuuta 2015

21. Päivät 13. - 18. (11.3. - 16.3.)


Pökerryttävä viikko

keskiviikko 11.3.

Kuntoutuminen polvileikkauksesta lähti hyvin liikkeelle. Bobon mielestä maanantainen ns. ylimääräinen leikkaus ei ollut millään lailla hidaste, ja elämä lähti rullaamaan vanhaan toipilasajan tapaan.
Ulkoilua taluttimessa maltilla pihamaalla ja hyvällä ruokahalulla ateriointia.
Tramalit jätettiin pois, koska niitä ei ilmiselvästi tarvittu.

Otettiin jo ensiaskelia käyttäen 4 jalkaa, joka kyllä kuulostaa aivan hurjalta ottaen huomioon että polvileikkauksesta on vasta pari vuorokautta.

Illalla tapahtui sitten se, mitä tässä on pelännyt varmastikin alitajuntaisesti.
Iltapissalle kannoimme Bobon klo 21 aikaan etupihalle. Ja järkytykseksi talutin löystyi - kiristyi - löystyi ja kuin hidastetusta filmistä, pimeässä tunsin kuinka  hihna vaan valui kädestäni läpi ja Bobo oli irti.
Ja tälläistä virhettä Bobo ei jättänyt käyttämättä hyväkseen. Parisen pikaspurttia joidenkin metrien alueella ja käskyjä ei koira totellut lainkaan.
Muutamalla pienimuotoisella yrityksellä yritimme saada kiinni, mutta se oli mahdotonta, sen nyt tiesi jo etukäteen. Oli turha edes yrittää aloittaa kiinniottoa, koska se olisi villinnyt vain kahta enemmän.
Shokissa olimme, ja tuntui kuin parantuminen olisi vain valunut pois silmiemme edessä.
Kävelimme ovelle, aukaisin sen ja huusin "Syömään".
Se onneksi tehosi ja pirun sähikäinen juoksi suoraan sisään ja pysähtyi eteisen matolle.
Koira suoraan häkkiin ja me Merinen kansssa vedimme henkeä ja tuijotimme tyhjyyteen. Hiljaisuuden vallitessa.

Kun olimme ensijärkytyksestä selvinneet, Bobon ulkoinen tarkastelu ei antanut viitteitä jotta jotain peruuttamatonta olisi tapahtunut. Koiraa ei sattunut, eikä vaikuttanut kivuliaalta.
Totesimme yhteen ääneen Bobon juosseen onneksi kolmella jalalla.

Itseruoskinta oli kuitenkin hirvittävää. Miten tässä helvetti nyt näin tapahtui, eikö turpaan ole tullut jo aivan tarpeeksi.
Täytyy todeta kuinka upea ihminen tyttäreni on, hän ymmärsi etten tahaltani irti päästänyt, eikä kertaakaan minua siitä syyttänyt.

Olemme aivan varmoja Bobon nukkuneen seuraavan yön todella onnellisen koiran unta - pikaspurtti teki varmaankin onnelliseksi ja sen voimalla jaksaa odottaa muutaman kuukauden vapaana juoksemisen riemua.

Perjantai 13.3.

Onneksi perjantai ja kolmastoista päivä ei ollut epäonnen päivä. Minkäänlaista vammaa tai kivuliaisuutta ei Bobosta irtipääsyn johdosta näkynyt.
Tuo tapahtuma sai meidät kuitenkin rentoutumaan ja laittamaan asiat päiväjärjestykseen. Ja muistamaan - vaikka kyseessä olikin perheenjäsen - kyse on kuitenkin koirasta. Olemme eläneet kuin syöpäsairaiden vuodeosastolla ja jokainen Bobon virheliike on saanut meidät suunniltamme.
Nyt päätimme olla stressaamatta sellaisista asioista, joihin me emme voi vaikuttaa. Kun Apex, Esa ja me olemme osamme tehneet - sen on riitettävä. Koiraa ei voi kuitenkaan pitää kenkälaatikossa liikkumatta seuraavaa 2 kuukautta, joten yksittäiset pienet muksahdukset eivät voi olla turmioksi.
Ja loppuu meidän manipulointi Bobon osalta. Palatkaamme päiväjärjestykseen ja koiran kuri takaisin, näin myös hän on onnellisempi.
Emme olisi koskaan suostuneet cockerimme pompottelevan meitä, - on nämä pikkukoirat ihmeellisiä manipuloijia ;).

Iltapäivällä Bobo päätti irrottaa omatoimisesti liimasiteen polven päältä. Tikki oli jäänyt kiinni siteeseen ja ja siltä kohdin hiukan haava aukesi.
Emme olleet pehmokuuppaa tarvinneet koska haavat eivät Boboa kiinnostaneet, mutta nyt ilmeisesti tikit kiristivät ja se sai hänet omatoimiseen irroituspuuhaan.
Pakko oli lähteä apteekista hakemaan haavateippiä ja teipata polvi uudestaan koska haava hiukan vuosi. Muuten tikit olivat kauniisti sijoillaan ja haava 99,9% kiinni.
Yöksi laitoimme kuupan päähän, ettei yön pimeiden tuntien askartelua tulisi.
Aamulla meitä odotti yllätys. Kuuppa oli tyynynä, vallan irti kaulasta kokonaan. Samoin oli uusi liimaside, joka oli hammastettu reunoiltaan millin tarkasti irti. MUTTA niin olivat myös tikit  - hienosti oli töitä tehty - koska sininen lanka roikkui muuten suorana paitsi oli yhdestä päätesolmusta kiinni ja tikit aukaistu ammattitaitoisesti.
Olipas ihmetys. No laitoimme polveen puhdistusainetta ja "liimasimme" kuupan päähän. Draama queen rimpuili siten että päätimme jättää langan roikkumaan, parempi jättää saksileikit sikseen, ettei tule lisävahinkoja.

Tänään Bobo käveli ensimmäisen kerran 15 metriä, kaikkia neljää jalkaa käytttäen. Pehmeällä nurmikolla se tuntui ilmeisen hyvältä.

Lauantai 14.3. ja sunnuntai 15.3.

Aivan upea ja aurinkoinen viikonloppu.
Etupihalle ei tuullut lainkaan ja aurinko lämmitti.
Kannoimme Bobon pehmohäkin etupihalle ja hän sai nauttia useamman tunnin ulkoilusta häkissään.

Koska vahtimisvimma on kova, hiukan rentoutumista häiritsi viereisten pihojen haravointi ja lakaisu, sekä aidan toisella puolen kävelevät koirat.
Uni tuli mainiosti ja me kaikki nukuimme makeasti.
Polven haava oli hyvässä kunnossa, tosin sininen naru roikkui edelleen paikoillaan.
Perjantaina olimme muuten saaneet kipulaastarin irti ruokaöljyllä, tällä kertaa se lähti paljon helpommin irti.
Olisiko ollut erilainen laastari siten kuin lonkkaleikkauksen yhteydessä. Polven liimaside kyllä oli erilainen kuin lonkan päällä ollut koska sitä päällistä ei meinannut lääkärikään saada irti. Tokkopa olisi Bobokaan yhtä helposti irrottanut kuin polven teippiä.
Tänään on kävelty useamman kerran 4 jalkaa käyttäen ja häkissä on useasti hiukan painoa varattu leikatun jalan päälle. Loistavaa!

Maanantai 16.3.

Viikko kulunut polven leikkauksesta ja n. 2,5 viikkoa lonkkaleikkauksesta.
Apexin lääkäri Esa Eskeliselle olimme varanneet tarkastusajan aamuksi klo 7.40. Esa halusi varmistaa että kaikki olisi hyvin. Tikin poistoon ja röntgenkuvaan aika meillä olisi varattuna torstaille.
Saavuttuamme Apexiin Bobo aloitti haukkumekkaloinnin jonka myös kuuli Esa - pääsimme heti sisään, eikä vastaanottotiskin daamien tarvinnut maanantaiaamuna möykkäämme kuunnella.
Koska tikit olivat jo melkein kokonaan irti, Esa päätti tehdä röntgenkuvauksen nyt heti. Ja pienen pieni rauhoitus Bobolle, koska herra oli niin eläväinen. Samalla lähti sininen naru irti näpsäkästi.
Kyllä sydän oli pakahtua onnesta, kun Esa ilmoitti polven ja lonkan olevan hyvässä  leikkauksen jälkeisessä kunnossa.
Koska jalan lihakset olivat edelleen kireät ja lyhykäiset jalan pituuteen nähden, fysioterapiaa ei saisi aloittaa kahteen kuukauteen.
Liikunta aikaisemmin saadun ohjeen mukaan ja parissa viikossa pitäisi tuo neljäs jalka olla mukana joka askelluksessa. Ohjeessa sanotaan; "liikunta piinallisen hitaasti, jotta jalkaa käytetään". Piinallisen hitaasti ei vain ole Bobon sanavarastossa, joten joutuu Bobo opettelemaan malttia ja maltillista liikkumista.
Onneksi pihallamme on korkeuseroja ja erilaista alustaa, joka tukee jalan kuntoutumista.

"Koppihoitoa" on jäljellä noin 3,5 viikkoa ja ajatella yli 2 viikkoa on jo mennyt. Onhan tämä ollut pirun raskasta meille kaikille mutta joka sekunnilla, joka minuutilla ja joka tunnilla, vointi kohenee ja normaali koiran elämä on lähempänä. Se lähestyy yhtä kovaa vauhtia kuin saapuva kesä! Aina se kesä on tullut, vaikka tulisi minkälainen takatalvi tahansa.

13.4. Bobo täyttää vuoden. Me vietetään silloin tuplasynttäreitä - minä ja Bobsu. Veikeä sattuma, paitsi ettei ole sattumaa...kaikella on tarkoituksensa. Minkälaista synttärikakkua mahdamme Bobsun kanssa saada?

terkuin 24/7 hoitsut





tiistai 10. maaliskuuta 2015

20. Päivät 11. - 12. vai 1. - 2. ? ( 9.3. - 10.3.)

Uudestaan leikkauspöydälle..

Maanantai 9.3.

Apexin Esalle oli aika varattuna klo 7.40.
Bobo pysyi tällä kertaa odotushuoneessa suht rauhallisena, sillä tutustuimme Apexin purkki - ja säkkiruokavalioimaan hyllyttäin. Nuuskuttelu oli ilmiselväti Bobsun mielestä mielekästä touhua, vaikka olemmekin toisinaan ihmetelleet Bobon hajuaistia, sillä se näyttää olevan paljon heikompi kuin cockerillamme oli ja systerin beaglella. Näköjään kun rauhoittuu, eikä säntäile tuhat lasissa, malttaa käyttää nenuaa haistelun iloihin.

Esa oli pahoillaan jalan tilanteesta, kun tarkasteli Bobon kävelyä ja leikatun jalan käyttämättömyyttä.
Esa ensin epäili josko lonkassa olisi jotain korjattavaa ja näytti meille Bobon röntgenkuvat leikkauksen jälkeen. Kyllä oli hurjasti "rautaa" ja tavaraa.
Sitten otettiin pikaröntgen-kuvat hereillä ja sieltä paljastui polven ongelma, kuten me olimme itsekkiin jo epäilleet fyssarin lausunnon jälkeen. Onneksi lonkka näytti erinomaiselta ja tilanne oli hyvä.
Esa päätti että Bobon polven patellaluksaatio hoidetaan heti tänään kuntoon ja leikkaussali kutsuu.
No eipä siinä sen ihmeepiä ihmetely, koska lonka kuntoutus ei etene, ellei jalkaa käytetä ja jos polvi on mäsänä ei jalkaa voi käyttää.
Toki riskinä on uudelleen nukutus puolentoista viikon sisällä, mutta eihän tässä muita vaihtoehtoja ole joten riskit on otettava. Lonkkaleikkaus oli kestänyt 3,5 tuntia ja tämä polvileikkaus olisi paljon lyhyempi ja vähemmäm vaativa.

Niinpä Bobsu jäi Apexiin ja me lähdimme askareisiimme.

Tiesimme kyllä Bobon polvien tilanteesta, mutta koska tilanne ei ollut paha, eivätkä ne olleet häntä mitenkään vaivanneet, lääkärillä ja meillä oli toiveena että lonkkaleikkaus mahdollisesti korjaisi pienen virhetilan, eikä leikkausta koskaan tultaisi tarvitsemaan.
Valitettavasti leikkaus pahensi tilannetta kun Bobon lihakset olivat erittäin tiukat, ja polvi ei pysynyt paikoillaan vaan jossain vaiheessa se on lipsahtanut paikoiltaan.
Nyt kun jälkikäteen miettii tilannetta, voi olla hyvin mahdollista että Bobon riehuminen häkissä on sen saanut aikaan. Mutta miten poistat hurjan energian, kun ei koiraa voi rauhoittaa kolmeksi kuukaudeksi ja jalka ei kuntoudu ellei sitä käytetä....

Klo 15 aikaan Esa soitti ja kertoi leikkauksen menneen hyvin. Bobon voisi tulla noutamaan klo 17 jälkeen.
Odotushuoneessa oli paljon koiria, kissoja ja kaksijalkaisia kun Apexiin saavuimme.
Saimme kotiutusohjeet ja luojan kiitos hoitaja ymmärsi tuskamme - saimme Bobolle Tramal-reseptin pillereinä! Eli sitä tippashowta ei tarvitsisi kestää. Tuokin lääke käyttöön vain jos kiputilanne sitä vaatii. Miksei annettu pillereitä jo ensimmäisellä kerralla, argh.

Täytyy todeta että Bobo on kyllä valloittava persoona. Kun hoitaja toi Bobsun meille odotushuoneeseen, Bobo tervehti koko koira-ja kissaväkeä kimakalla haukullaan ja häntä vipatti innokkaana.

Kotiin päästyämme Bobsu nukahti häkin ulkopuolelle tehtyyn pesään.
Suuhun sujautimme 3 Nux Vomica-helmeä lääketokkura-krapulaa estämään. Aikansa nukuttaan alkoi olla hieman levoton ja pönkesi pystyyn. Tai yritti. Epiduraalipuudutuksen pitäisi kestää sellaisen puoli vuorokautta.
Siirsimme Bobsun häkkiin, koska emme luottaneet tuohon sähikäiseen..pysyykö paikoillaan koko yön, jos emme heräisikään patjoillamme leirissä.
Hyvä ettemme luottaneet, koska kun olimme sammuttaneet valot, Bobsu käveli pari kierrosta häkissä etsien hyvää "nukkumatyynyä" ja me säikähtäneenä ihmettelimme tapahtunutta.
Miten epiduraalin saanut koira 6 tunnin jälkeen kävelee omatoimisesti? Kyllä on sitkeä ja elämänintoinen koira mussukka.





Tiistai 10.3.

Onneksi esimieheni oli ymmärtäväinen ja sain pitää tänään lomapäivän.

Bobsulla oli tullut heti aamusella pissa (loistavaa) ja herra käveli omatoimisesti ulos häkistä "ulkopesään". Heti maistui muutamat pienet jäämurskat ja pieni annos ruokaa. Jotenkin Bobsu vaikutti kivuliaalta ja päätimme antaa pienen murusen Tramalia, kipulaastari ei ihan vielä toimisi. Sitten nukahti ulkopesään tyytyväisenä, jossa nyt nukkunut onnellisen koiran unta useamman tunnin ja jalan värähtelystä päätelleen, näkee unta juoksemisesta punaisen pallon perässä. Se onneksi odottaa jo 2,5 kuukauden päässä.

Olimme pyytäneet Apexin hoitajaa laittamaan kipulaastarin vanhan laastarin paikalle, ja olimme kyllä kiukkuisia ettei niin oltu tehty. Kyljestä oli ajeltu iso alue karvaa pois ja keskelle lyöty laastari, joka kaiken lisäksi oli sellaisessa paikassa johon koira halutessaan ylettäisi. Perhana että teki mieli kirota.
Bobolla ei ole pidetty edes pehmokauluria, koska ei ole ollut kiinnostunut tikeistä, haavasta lonkassa eikä päässyt lähellekkän vanhaa kipulaastaria. Nyt oli tilanne toinen, laastari on niin myrkyllinen joten siitä lähtee henki jos sen suuhunsa saa. Lätkäisimme tavallisen laastarin sen päälle ja katsotaan miten tilanne kehittyy, ei ainakaan vielä häiritse mitenkään. Ihon kauttahan lääke imeytyy...
Pyysimme myös korvien taakse syntyneet vanupallot poistamaan, ne olivat sinne syntyneet tässä viimeisen kuukauden aikana. Bobo ennen ne itse aina tassullaan aukaisi ja osittain myös me harjauksen avulla, tosin Bobsu ei niin harjauksesta välittäisi...

Mietiskelin tässä lääkäriämme Esa Eskelistä. Kyllä täytyy olla iloinen hänen ammattitaidostaan ja auttamishalustaan. Sydäntä lämmitti kun hän totesi että Bobsu on erittäin special tapaus ja nyt laitetaan pikku herra kuntoon.
Saimme alennusta leikkauksesta ja se meitä myös lämmitti. Röntgen kuvista ei veloitettu, eikä myöskään seuraavista, kun 12 päivän kuluttua on tikinpoisto ja uudet röntgenkuvat.
Kuntoutuminen muuttui siltä osin että fysioterapia on kielletty seuraavat 2 kuukautta.
Taluttimessa kävely HITAASTI. Jessus mitenhän se onnistuu...no, tiukalla meidän itsekurilla ja muistaa että koiran parhaaksihan tässä toimitaan.

Puolen päivän aikaan kävimme ulkona toistamiseen ja käynti oli tuloksellinen ;)
Kyllä tämä tästä.

Merjalle paljon terkkuja niin kauniista sanoista ja kannustusviesteistä. Ne ovat lämmittäneet meidän sydäntämme ihan hurjasti. Kaunis kiitos siis <3

24/7 hoitsut :)








19. Päivät 9. - 10. (7.3. - 8.3.)

19. Päivät 9. - 10. (7.3. - 8.3.)

Lauantai 7.3.

Mitä sitä ei kultamurun eteen tekisi...
Bobo pääsi viereen sohvalle köllimään minun aamukahvin ja Hesarin seuraksi. Ai, että hän nautti...samalla sai narskutella sitkeää henkitorven palaa ja nauttia olostaan häkin ulkopuolella. Aika pitkän tovin meni hyvin ja sitten olikin Bobo sitä mieltä että nyt pitäisi päästä pois sohvalta ja jatkaa normaalia elämää eli juoksentelua. No, tämän torppasin alkuunsa ja sitten istuttiin sylissä.

Bobo ei ole koskaan ollut sylikoira, mutta pikku hiljaa hänestä on sellainen tulossa.
Koska aktivointilelut eivät kiinnosta ja häkkielämä on Bobosta maailman tylsintä, aloitimme rutiinin.
Jokaisen miniulkoilun ja pissakäynnin jälkeen, herra kiertää sylissä asunnon kaikki huoneet, jonka jälkeen istumme olohuoneen sohvalle katselemaan ulos ikkunasta. Sylissä.
Siinäpä viihtyisi tunti tolkulla, jos Bobolta kysyttäisiin. Jos joku kerta yritän ulkoilun jälkeen viedä suoraan häkkiin, Bobo kyllä ilmaisee kimakan vastalauseen asiaan. Suuttumus on kova ja häkin seinäverkko saa kyytiä :)


Ehkäpä Bobon uskomaton elämäninto, iloisuus ja sitkeys on pitänyt hänet hengissä fyysisistä puutteista huolimatta.
Hyvin erityislaatuinen koira, se täytyy todeta.

Lauantai-iltana saimme yllätyksen osaksemme. Bobon myyjä tuli yllättäen käymään ja maksamaan puolet Bobon kauppahinnasta.
Toinen puolikas maksetaan myöhemmin.
Arvostamme toki tätä elettä, sillä meillä on rahaa palanut jo tuhansia euroja. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, ei se raha puussa kasva, ainakaan meillä.
Tässä on edes turha laskea rahan lisäksi koiran hoitoon käytettyä aikaa, sillä kukapa laskisi ajassa paljonko perheenjäsenen hoito maksaa ja paljonko siihen on paukkuja laitettu.
Tilanne on nyt kuitenkin erittäin valitettava, suurta murhetta aiheuttanut ja mikä tärkeintä, poloinen koira saanut osakseen enemmän kuin kenenkään pitäisi kestää...
Bobo myös sai hysteerisen haukkukohtauksen ja sydän hakkasi viittä sataa...rauhoittuminen kesti 15 minuuttia sylissä istuen.

Olemmekin siten ajatelleet että Bobolla on jokin suurempi tehtävä tässä maailmassa. Koska kaikella on merkityksensä, ei ole sattumaa että Bobo meille tuli - ja tuota Bobon tehtävää ja toivoa meidän on kunnioitettava ja tehtävä osamme.


Sunnuntai 8.3.

Lepopäivä! No ei ollut oikeastaan; hih hah...
Aamulla Bobo vaati päästä sohvalle lukemaan Hesaria - tottakai, minähän tämän etuoikeuden opetin.
Päivän aikan istuskeltiin sohvalla katselemassa ulos monta monta kertaa..Hyvä että herra on tyytyväinen.

Pihamaalla alkoi olla jo keisarin elkeet, eli vahtiminen oli päivän sana ja aidan toisella puolen kulkijoita piti räksyttää olan takaa.
Kun Bobo on toipunut, voimme purkaa pihamme valvontakameroiden kuvaa ja katsella miten pihalla liikkuminen on muuttunut näiden muutamien kuukausien aikana.

Huomenna on toivottavasti tikkien poisto, sillä haava on parantunut erinomaisesti. Aivan upeaa! Ei mitään ongelmia sillä saralla. Oikeastaan pitäisikin listata mitkä kaikki asiat ovat menneet upeasti.
1) pissat yms. tulivat kuten toivoa saattoi ja tämän jälkeen se on ollut sännöllistä.
2) juominen ja syöminen on sujunut erittäin mallikkaasti. Ensimmäisenä yönä ei vesi maistunut mutta jääpalat kelpasivat.
3) Elämänilo ja - into on kohdillaan. Sekään leikatuilla koirilla ei ole aina niin varmaa etteikö masennusta tulisi.
4) Lonkka- ja jalka  kokonaisuudessaan(paitsi polvi) on parantunut uskomattomalla vauhdilla.
5) Bobo ei ole vaikuttanut kivuliaalta, tilanne on varmastikin ollut huomattavasti parempi kuin ennen leikkausta.
6) Iloisuus, tietoisuus ja kiinnostus ympäristöstä on ollut 100 %.

Huomiseen päivään luottavaisin mielin...


18. Päivät 7. - 8. (5.3. - 6.3.)

18. päivät 7 - 8 (5.3. - 6.3.)

Torstai 5.3.


Yksi virstanpylväs on saavutettu! Viikko leikkauksesta ja Bobo on omasta mielestään elämänsä kunnossa.
Häkissä pysyminen ja rauhallinen elämä ei ole Bobon mieleen.
Aamulla herätään kukon laulun aikaan ja ylhäällä ollaan koko päivä, jolloin väsähdetään vasta iltasella klo 19-20 jälkeen.
Ruoka ja vesi maistuu herralle ja vielä paremmalle ulkoilu taluttimen päässä, ulos on kauhea hinku - eikä mikään aktivointilelu tai tabletin pelisovellus (koirille) kelpaa. Häkkielämä on tylsää.
Alkuviikosta leikattu jalka oli toisinaan maassa vaikka sillä ei vielä astuttukaan, nyt herra on alkanut pitää sitä vain koukussa ja toisinaan nuoleskelee polveaan. Voihan rähmä.


Perjantai 6.3.

Tänään oli sitten ensimmäinen fysioterapiakäynti. Apexin odotushuoneessa oli valtavasti upeita tuoksuja ja muita koiria, joten sylissä pitäminen oli erittäin haasteellista.

Tällä kertaa vastaanottaja oli vain muutamia minuutteja myöhässä ja sitten päästin asiaan.
Fyssari ensin tutustui Boboon, koiran ollessa sylissäni. Lonkan /reiden hellävarainen venytys ja koskettelu ei tehnyt kipeää, ja Bobo näytti siltä että venytys lonkalle teki hyvää.


Polvikin liikkui suorahkoksi ja koukkuun, ja sitten fysioterapeutti pudotti pommin. Hänen mielestään polvi ei ole paikoillaan ja lumpio on tipahtanut sisäsyrjälle!
Miten hitossa tämä on mahdollista! Kiukku nosti päätään, kun kysyin miten tämä on mahdollista!!!
Fyssari vei Bobon viereiseen leikkaussaliin lääkärille näytettäväksi ja valitettavasti lääkäri vahvisti epäilyn; patellaluksaatio ja pois paikoiltaan on.
Terapiakäynti loppui lyhyeen ja Bobon leikanneelle lääkäri Esalle varattin heti ensimmäinen mahdollinen aika eli maanantai aamuksi klo 7.40. Nyt piti kärsiä viikonlopun yli, koska Esa ei ollut paikalla.

Kotiin ajaessamme manasimme kaikki mahdolliset osalliset ja syyttelimme itseämme ja ties ketä. Milloin polvi on mennyt...miten emme ole sitä huomanneet...onko se mennyt silloin kun jalka on ollut erittäin turvoksissa...vai silloin kun herra on hyppinyt kolmella jalalla häkissä...onko se jäänyt jo leikkauksessa väärään asentoon...miksi, miksi, miksi...
Kotiin tullessamme olimme edelleen raivoissamme ja turhautuneina...miten tässä voi käydä näin...eikö jo lonkan rakennus olisi riittänyt...itkujen itku...katkeria ja pettyneitä kyyneleitä.. Bobo raukka...

Oli pakko rauhoittua ja miettiä. Jossain vaiheessa viikkoa sen on pitänyt tapahtua, vaikka jo heti leikkauksen jälkeen Bobo polvea nuoleskeli toisinaan. Me tietysti olimme onnellisia siitä ettei lonkan tikit kiinostaneet lainkaan. Turvotus oli ollut kuitenkin niin massiivista, joten sen laskiessa varmastikin jalka on tuntunut Bobon mielestä erilaiselta ja ehkä pistelevältäkin...
Tilanne oli nyt kuitenkin tämä ja viikonloppu oli aikaa miettiä syntyjä syviä...



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

17. Päivät 3. - 6. (1.3. - 4.3.)

Päivät 3 - 6

1.3. Sunnuntai (3.päivä)


Bobo herätti meidät iloisena ja energisenä. Se on vain reippaasti vedettävä verkkarit jalkaan ja aamutakki päälle, vaikka kuolat on vielä omalla poskella ja kahvikuppi juomatta - Bobsu ei odota aamupissalle pääsemistä, sillä herra on tottunut siihen että ovi avataan ja ulos pääsee kun itse sitä haluaa.

Energisyys ja pirteys meinaa koko ajan lähteä lapasesta, häkissä mennään tuhatta ja sataa. Me olemme sydän syrjällään ja käskemme maahan alvariinsa. Mitä ihmettä tuon duracellin kanssa tehdään?
Kaiken maailman virikkeitä yritetty keksiä, mutta intoa ei oikein mikään laannuta.

Päivällä aloimme olla hiukan enemmän huolissamme liiasta riemukkuudesta, sillä tuota koiraa ei enää huiputettu, Tramal ei mennyt sisään enää millään konstilla. Samaan aikaan kun piti estää koiran riuhtominen, joten "pakottaminen" oli enemmän kuin vaikeaa.
Lisäksi näytti siltä että jalka on todella pahasti turvoksissa.
Soitimme Apexiin ja ja pyysivät tulemaan näyttämään mustelmaa sekä turvotusta - saisimme ainakin mielenrauhan.


Saimme ajan klo 13.20 ja lähdimme siten, että olemme just eikä melkein paikalla.


Ajoin auton oven eteen, ja eikun tietysti samalla oven avauksella on tulossa ulos toinen koira, joka sai Bobon vallan villiintymään. Ja pakitus takaisin pihalle, sillä Bobo ei meinannut riehumisen vuoksi sylissä pysyä.

Kun pääsimme sisään, Apexin työntekijä ilmoitti lääkärin olevan myöhässä jonkun verran. Samaan aikaan Bobo huomasi toisen koiran, ja minä loppujen lopuksi makasin penkillä Bobo mahani päällä, koska rimpuilu oli niin kovaa. Ihme etten koiraa tiputtanut.
Meinasi mennä kuppi nurin lääkärin aikataulusta ja pyysimme päästä erilliseen huoneeseen koska muuten tulisi kaikille tuskaiset hetket.

Varattu aika tuli ja meni, ja me makaamme koiran kanssa toimenpidehuoneen lattialla. Mikä ihme tässä kestää! Raivo nousee, koska ei ole kivaa kellään, vähiten Bobolla joka on toipilasajastaan vasta nuori ja kylmällä ja liukkaalla lattialla makaaminen on todella paskamaista.
Kun olimme odottaneet 40 minuuttia kävin kiukuttelemassa tiskillä. Olivat pahoillaan myöhästymisestä, heille oli tullut todella akuuttitapaus. Minä taasen kiukkusin siitä että meidän sairas koiramme makaa lattialla stressaantuneena taas tänne tulemisesta.
Hyvitykseksi Bobolle tuotiin viltti. No, enpä ollut minäkään tajunnut kotoa vilttiä mukaan ottaa koska ei tullut mieleenikään että loppujen lopuksi odotamme lattialla tunnin.

Vihdoinkin lääkäri saapui ja tarkisti jalan. Turvotus, se oli normaalia ison leikkauksen jälkeen, kudosnesteitä ja iso massiivinen mustelma reiden sisäpinnalla. Jalka oli meinaan turvoksissa anturaan asti. Jalka ei ollut kuuma, joka olisi ollut huolen merkki.
Samalla kun kerran täällä olimme, pyysimme heidän irrottavan sidetaitosteipin tikkien päältä. Mutta tiukan liiman irrotusaine oli loppu ja meidän mielestämme hoitaja, jonka otteet eivät olleet luottamusta herättäviä, kasteli vedellä rievun nurkan ja meinasi että sillä irti lähtee.
Pyysimme jättämään asian sikseen, voimme tuon toimenpiteen tehdä myös itse, eikä Bobon tarvitse yhtään kauempaa lattialla maata.

Keskustelimme lääkärin kanssa myös Bobon energisyydestä ja paikallaan pysymättömyyden ongelmasta. Häkkihoitoa oli määrätty 6 viikkoa, joten ylenpalttinen remuaminen aiheutti nyt huolta.
Olin lukenut Esan blogista mahdollisuudesta antaa jotakin lääkettä sellaisille eläimille, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan ja pysy edes kohtuullisessa liikkumattomuudessa ;).
Eli jotain apua voisi olla, sillä olisi aivan kauheaa jos leikkaustulos menisi pilalle siksi että koira riehuu koko ajan.
Lääkäri suostui meille "stressipillereitä" kirjoittamaan koska olemme Esan asiakkaita.
Tätä lääkitystä ymmärtääkseni käytetään silloin kun eläin on erittäin stressaantunut esim. uuden vuoden raketeista, pamauksista tms.
Lääkäri oli sitä mieltä, että Bobo on virkeä, onnellinen ja liikkuvainen pikku koira, joten koska ei näytä yhtään kivuliaalta, voimme jättää Tramalitappelut sikseen. Koira olisi ihan erilainen jos kokisi koko ajan ylenpalttista leikkauksen jälkeistä kipua.
Ihanaa! Yksi askel lähempänä tervehtymistä.

Kotimatka meni mallikkaasti taasen apteekin kautta.
Olimme ihan puhki (paitsi Bobo) lääkärikäynnistä ja päätimme "laastarinirrotuksen" jättää suosiolla seuraavaan päivään.

2.3. maanantai (4.päivä)

Sitä mietti jo sunnuntai-iltana mitenköhän arki alkaisi sujumaan siltä osin että töihin pitäisi ainakin osan meistä täältä päästä..Bobo ei toki yksin olisi lainkaan viikkoihin, mutta ei me kaikki täällä voitaisi seuraavaa 3 kuukautta viettää 24/7.
Bobo oli maanantai aamuna armollinen ja heräsi vasta klo 5.30 joten ensimmäisen aamukahvikupposen sai juoda heräten ja vasta sitten ulkokeikalle.

Vaikka häkistä ei montaa metriä ulos olekaan, vaatii ulkokeikka omat mutkansa. Ensin itselle tossut jalkaan, koiran rauhoittaminen, ettei se juokse ohjuksena häkistä ulos kun vetoketjun aukaisee. Pehmokuuppa pois päästä, jotta saa taluttimen kiinni pantaan. Joka sekin on aamupöppörössä oma näpräyksensä.
Koira syliin, ja jos ei ole muistanut ovea avata lukosta ennen koiran valmistelua, sitten pitää huudella joku se avaamaan.
Koska ovelta on pihamaalle muutama rappunen, ei Bobo voi omatoimisesti kävellä suoraan pihamaalle. Yleensä kannamme suosiolla talon päähän ettei aidan takana jalkakäytävävällä aamupissalla kulkevat koirat vallan villitse Bobsua ja se aamupissa tulisi, ettei ennen klo 8 tarvitsisi käydä useampaan kertaan.

Kävin ostamassa apteekista laastarin irrotussuihketta. Purkki käytännössä tyhjennettiin laastarin päälle, ja teippi pysyi kiinni. Koira rimpuili ja huusi kun yritimme kauniisti teippiä irrottaa haavan päältä. Hikipisarat valui otsalta ja turhautuminen oli valtaisaa. Ollaanko me todella näin avuttomia ettei koirasta yhtä teippiä irti saada! Argh!
Olisi todella tärkeää teippi irrottaa jotta haava ja tikit saisivat ilmaa ja parantuminen saisi vauhtia.
Pakko myöntää että tuo pirun teippi voitti erän 2. Ja niin se oli siinä edelleen kiinni kun pahamainen takiainen.

Lisäksi maanantaipäivästä ei olisi selvitty ilman pientä annosta remuamisen estävää lääkettä. Koiran parantuminen ja vauhti alkoi olla sellaista että ihan itseä jo hirvitti, miten kinttu pysyy matkassa mukana.
Eräänlainen virstanpylväs on kuitenkin saavutettu - Bobo asetti vasemman jalkansa ns. sammakkoasentoon, eli ei voi ko. kinttu enää kovin kipeä olla jos noin hyvin taipuu.
Painoa jalalle ei ole juurikaan vielä varannut, maassa on toki käynyt, mutta ilmeisesti se ei sitten enää tunnukaan mukavalta. Muutaman kerran häkissä on jalkaa lepuuttanut seisoma-asennossa lattiapinnassa, eli hienoa että edes kokeilee.
Lääkärin ohjeessa lukee; 5. päivänä pitäisi aloittaa käyttämään jalkaa kohtuulisesti. Jos ei, fysioterapia olisi hyvä aloittaa.
Perjantaina on sellainen jo varattuna, eli 8. päivänä.

Bobolla on oikeastaan heti leikkauksen jälkeen maistunut ruoka hyvin, juonut vettä hyvin, sekä narskutellut jäämurskaa normaaliin tapaan. Kakillakin on käyty jo toistamiseen ;)

3.3. tiistai (5. päivä)

Maltillinen päivä. Bobsu on kuunnellut sleepy dog music ja katsellut häkin ulkopuolelle asetellusta tabletista aamutelkkaria ja luonto-ohjelmia. Täytyy virittää jotain mielenkiintoisempaa jatkossa, ei oikein viihtynyt hyvin Ylen aamu TVn seurassa ;) MM-lätkää tykkää seurata, sekä ohjelmia koirista. Niin tietysti <3


Koska teippi otti meistä voiton, piti varata aika tuohon Puotilan Animagiin.
Minä pidin koiraa, Merine syötti herkkunappuloita ja lääkäri pehmitti ja kasteli teippiä. Hiki valui varmastikin kaikkien otsalta.
Lähtihän se lopulta! Rimpuilun, rehaamisen ja tuskan jälkeen.
Bobosta huomasi sen jälkeen kotipihalla, että olo oli parempi ja jo juoksuaskelmia otti taluttimen päässä. Meillä oli kyllä täysi työ Bobsua pidellä.
Kipulaastarin saimme irti ruokaöljyllä, pikkuhiljaa vetäen ja öljyllä pehmittäen.
Näköjään toisilla nuo teipit tarttuu todella kovaa kiinni, ja toisilla kuulemma irtoaa liian aikaisin, liian helposti. Lienee syynä ihon rasvoittuminen, ja Bobon iho ei ole yhtään rasvainen. Lekurista ostimme Vetramil - hunajasalvaa hiukan ärtynyttä ihoa pehmittämään. Hyvän tuoksuista, eikä haittaa vaikka koira sitä maistelisikin.
Haava ja tikit on uskomattoman hyvässä kunnossa. Aivan hurjan nopeaa paranemista tapahtunut.


Osaltaan on kyllä syynä nuo homeopaattiset helmet. Arnica C200 ja Arnica C30. Niitä ei tietenkään saa myöskään käyttää ominpäin vaan homeopaatin hoito-ohjeiden mukaisesti.

4.3. keskiviikko (6. päivä)

Tänään on taasen ollut vauhtipäivä. Päivän aikana ei yhtään lepäilyä tai oikeastaan nukkumista. No, toisaalta ymmärrettävää koska yöt nukutaan ja päivät ollaan ylhäällä.
Kävin ostamassa Mustista & Mirristä jonkun maku-puruluu-lelun, joka auttaa koiraa ettei olisi niin boooooring. (Ko. kaupassa olemme aina saaneet erinomaista palvelua, kuten tälläkin kerralla.)Vähän minua arvelutti lelun takaosan pyöreä muoto, josko se näkyisi Bobon silmin pyöreältä pallolta ja niinhän se teki. Meinasi häkin seinät revetä kun sitä piti alkaa viskelemään, eikä sen narskuttaminen tullut edes mieleen.

Samalla ostin suositeltuja ja sitkeitä keuhkotorven pätkiä, josko ne kelpaisi. Kelpasipa hyvinkin, ja hiukan aikaa kului myös siihen.
Apexin ohjeissa on ulkoilusta suositus tai oikeastaan käsky ensimmäiselle viikolle; 3-4 x 5 minuuttia päivässä ulkoilua. Muuten häkkilepoa. Olemme käyneet ulkona varmastikin 6-8 kertaa ja kesto 2-5 minuuttia. Lisäksi heppua on pidetty sylissä, kiertäen koko asunto pariinkin otteeseen. Näin hän pääsee myös tuttuja paikkoja katselemaan. Ja toki paijaamista, hellittelyä ja pusuttelua yllin kyllin häkin oviaukosta.
Jalka ei ole enää turvoksissa lainkaan. Verenpurkaumasta/mustelmasta jäljellä 10 %.
Muuten tuo pehmokuuppa...lensi kaaressa viime yönä häkin takaseinään Bobon toimesta ja herra asettui nautinnollisesti häkin toiseen päähän, ilkikurinen ilme kuonossaa...ähäkutti siitäs saitte... :) ja asetti päänsä "tyynylle". Onneksi tuo haava on niin hyvin parantunut, ettei siinä ole juurikaan nuolemista ja on sen jättänyt rauhaan. Eli päivällä ei tarvitse kuuppaa käyttää, mutta yöksi laitamme, koska kukaan ei valvo ja haavan/tikkien nuoleskelu on kylläkin kielletty.

Aika on mennyt nopeasti, sillä tikkien poisto on jo 7 päivän kuluttua ja samalla on tilanteen tarkistus.
2 kuukauden kuluttua on röntgenkuvat tiedossa, jolloin nähdään jalan tilanne kokonaisuudessaan.
Toivottavasti jalan luutuminen on päässyt oivalliseen vauhtiin.

Tässä näiden päivien aikana olemme olleet huolesta sekaisin, välillä on olleet fiilikset tosi alamaissa ja turhautuminen on ollut päivän sana. Ystävien ja tuntemattomien tsemppiviestit ovat meitä kannatelleet kun on ollut tuskaisinta. Sitä kun niin toivoo että koiralla olisi kaikki ok ja hän voisi hyvin.
Sehän se tässä tärkeintä on.

24/7 hoitsut Mari & Merine :)