Armoton suru, ikävä, tyhjyys, tyhjyys, ymmärtämättömyys tilanteesta, suru, ikävä, itku,kyyneleet, tyhjyys - päällimmäiset tuntemukset viimeiseltä parilta viikolta.
Pikku hiljaa alkaa myös nousemaan tunteet; raivo, viha, ketutus (oikeasti ihan eri sana)ja kidutus.
En tiedä edes mitä sanoisin tai millä tavalla tyhjyys pitäisi purkaa..kaipa tämä jotenkin pitäisi purkaa...
Tämä huusholli on traumatisoitunut. Eikä siihen auta kuin aika...
Tunteet seilaa edestakaisin - jälkiviisautta ei edes kannata pohtia, sillä saisi aikaiseksi vielä pahemman olotilan...
Bobon merkitys meille...menetys oli liian suuri. Antaisimme vaikka toisen kätemme jos sillä saisi takaisin Bobon - terveenä. Valitettavasti satukeijuja ei ole.
Iltalehden videojuttua on tehty helmikuusta alkaen. Sillä piti olla onnellinen loppu Bobon osalta ja tietysti meidänkin.
Vaikka jotain tiesimmekin koirien myyjien taustoista, suuri osa siitä oli meillekin aikamoinen yllätys.
Jutusta sai vahvistuksen sekin ettei Bobo ollut mikään yhdistelmä klein-mittelspitz. Ainoastaan mitteleitä löytyi tilan tarkastuksessa.
Ulkohäkeissä, ilman ihmiskontaktia vahvistaa sen miksi koirilta löytyy pelkoja ja miksi ovat olleet niin sairaita osaltaan.
63 koiran ruokkiminen laadukkaasti ei ole ihan ilmaista touhua, joten makaronilaatikolla ei terveitä koiria kasvateta.
Kaikkinensa kuvottavaa, sairasta ja julmaa toimintaa.
Me kuitenkin vaalimme Bobon muistoa sydämissämme, hän oli niin erityislaatuinen koira. Aivan käsittämättömän special. Hänessä oli jotain niin uskomattoman vetoavaa. Ehkäpä se vetovoima osaltaan jaksaa kantaa tulevaisuuteen ja lopettaa näiden laskelmoivien raakalaisten pentutehtailutoiminta.
Viemme Bobolle tuoreita ruusuja joka maanantai, sydämessämme hän on ainutlaatuinen ruusu aina.
Näkemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.